Slider

KAUPUNGIN VALOT

28.3.2018

Tässä olis asukuvia viime lauantailta, jotka mun hyvä ystävä nappasi ennen yhteistä illan viettoamme. Lasipalatsin edusta ei ole minusta kuvauspaikkana ehkä se kaunein, mutta pidän näistä kuvista. Pidän noista kaupungin valoista. Asu on juuri minua. Tässä asussa on tullut kerta jos toinenkin käytyä ulkona. Jos muuten etsit mega korkeita mustia farkkuja niin suuntaa Bikbokkiin. Nämä super higher flex malliset ovat omat suosikkini, sillä ne todellakin ovat korkeat ja joustavat! Mukavuudesta puhuttumattakaan. Vitsi en tiedä johtuuko se orastavasta keväästä vai mistä, mutta minulla on ollut niin ikävä Helsinkiin. Minulla on ikävä kaupungin valoja. Sporan ujellusta. Minulla on ikävä Helsinkiä! Olen salaa vilkuillut asuntoja Helsingistä, vaikka muutto ei ole vielä juuri nyt ajankohtainen. Olemme kuitenkin puhuneet Mr. Bearin kanssa, että tämän vuoden loppu vuodesta alamme etsiä kotia tosi tarkoituksella. 



 korvakorut - Bikbok
mesh paita - Bikbok
toppi - Mango
korkeat farkut - Bikbok
kengät - H&M
 takki -Bikbok

Mitäs pidät asusta? :)

HUULTEN TÄYTTÖ

27.3.2018



Kerroin teille, että kävin Susanna Hanhinevalla täyttämässä huuliani. Tein asiasta kattavan postauksen, joten jos huulten täyttö kiinnostaa enemmän lukaise tämä postaus. Tein huulten täytöstä myös toisen postauksen, koska luonnollisesti huulten täyttö herätti teissä paljon mielipiteitä ja kysymyksiä. Postauksen lopussa lupasin tehdä teille postauksen kaikista kysymyksistä, mitä teillä heräsi huulten täyttöön liittyen. Tässä olisi kysymyksenne, koskien huulten täyttöä. 

Missä kävit ottamassa huulet?
Susanna Hanhinevalla. Susanna on ihana. Voin suositella häntä lämpimästi!

Mitä ainetta sinulle laitettiin? 
Juvedérm ultra smilea.

Sattuiko huulten täyttö?
Minulle laitettiin Juvedérm nimistä ainetta, joka on itsestään puuduttavaa niin kyllähän se tuntui, mutta paljon vähemmän mitä olisin ajatellut. Verikoe on minusta epämiellyttävämpi toimenpide. 

 Jäikö huulten laitoista jälkiä?
Aluksi huulet turposivat ja tuli mustelmia. Nyt huulissa ei mitään jälkiä täytöstä.

Huomaako mies huulten täytön?
Riippuu varmasti miehestä ja kuinka paljon ainetta kerralla laitetaan. Minä itse en kertonut miehelleni ja kerroin vasta, kun menimme nukkumaan. Hän sanoi ihmetelleensä miksi näytin erilaiselta.  Mutta niinkuin sanoin riippuu miehestä. Huuliin voi tulla huulten täytöstä mustelmia ja ne yleensä turpoavat seuraavana päivänä. Ainakin oma mies olisi huomannut viimeistään silloin. ;D

Tuntuvatko huulet erilaiselta täytön jälkeen?
Aluksi kyllä ja seuraavan päivänä, kun ovat turvonneet niin kyllä. Itse en tunne omissani eroa entiseen. Ehkä kuvailisin niitä hivenen napakamman tuntuisiksi?

Millaiset huulet sinulla oli ennen täyttöä?
Käy katsomassa ensimmäisestä huulipostauksesta eli tästä.

Montako kertaa olet käynyt ottamassa täytettä?
Kolme kertaa. Minun huuleni turpoavat, joka pisto kerralla niin laitamme aina suhteellisen vähän kerrallaan täytettä. Tästäkin syystä olen iloinen, että menin ammattilaiselle huulten täyttöön.

Tuliko huulista epäluonnolliset?
Minusta ei, mutta sehän on makuasia jonkun toisen mielestä huuleni voivat olla luonnottomat. Jokainen saa olla minusta niistä mitä mieltä haluaa. Itse olen erittäin tyytyväinen.

Otatko huuliisi lisää täytettä?
Varmasti otan tulevaisuudessa.

Pelkäätkö, että huulten täyttö menee yli?
En usko. Pitää tehdä asioita mikä tekee itsensä tyytyväiseksi. Jos jonkun mielestä se menee minulla yli niin miettiköön niin. Pääasia, että olen itse tyytyväinen ja tottakai toivon, että en sokaistu lopputulokselle. 

Ja viimeisenä ei en ota seuraavaksi peppu implantteja, kun jotakin kommentoijaa se huoletti. :D

MUN SUURIN PELKO

22.3.2018



Mä kerron nyt teillä mun suurimman pelon. Blogia pitkään seuranneille tämä pelko ei varmasti tule yllätyksenä. Mun suurin pelko eskaloituu sinä päivänä, kun mumma nukkuu pois. Mumman menettäminen on mun suurin pelko. Ehdottomasti suurin. On hassua, kuinka paljon se pelottaa mua. Mulla on valitettavasti aika paljon läheisiä ehtinyt jo nukkua pois. Vuosi sitten oli vaihe, kun kerran vuodessa oli hautajaiset. Kolmet hautajaiset 3-4 neljässä vuodessa. Mä kestin ne. En murtunut yhdissäkään. En ollut töistä poissa päivääkään, vaikka yhdet noista hautajaisista olivat oman isäni. Ajattelin, että sitä se aikuistuminen on, että jengiä alkaa niin sanotusti tippumaan eikä sille voi mitään. Surin, mutta olin kova ja menin eteenpäin.

Tällä hetkellä mun olo on tosi onnellinen. Oon onnellinen mun parisuhteesta, ystävistä ja ylipäänsä mun elämästä. Kaikki menee tosi kivasti ja olo on odottava ja valoisa tulevaisuuden suhteen. 

Mä muistan, kun kerran olin myös hyvin onnellinen. Ennen, kuin tapasin Mr.Bearin eli muutama vuosi sitten. Rakastin mun silloista kotia Töölössä, mulla oli ihana työpaikka ja johonkin keikalle tai festareille just liput plakkarissa. Elämä tuntui, silloin erityisen makealta ja kevyeltä. Yksi puhelin soitto juuri ennen töihin lähtöä muutti kaiken. Mun isä oli kuollut. Olihan se kova paikka, mutta siitä selvisin. Oikeastaan tosi hyvinkin. Olin jotenkin äärimmäisen realisti asian suhteen. Oon yleensä äärimmäisen realisti kaikkien ikävien asioiden suhteen. Se on mun tapa käsitellä asioita. Surin, ajattelin realistisesti ja menin eteenpäin.

Tämä mun suurin pelko on kuitenkin sellainen, että mun on ollut tosi vaikea edes ajatella koko asiaa, että mitäs sitten. Ja miten se elämä jatkuu? En ole yhtään taika uskoinen, mutta, jopa tätä postausta kirjoittaessani mietin, että pitäisi varmaan mennä koputtelemaan kaikki lähimetsän puiden rungot läpi. Niin iso pelko mumman menettäminen on. 



#EDIT. Noin kirjoitin joskus kuukausi sitten. En ikinä julkaissut postausta. Ajattelin vain kirjoittaa pelkoni itselleni ylös. Vähän niinkuin omaksi terapiakseni. En ikinä jatkanut postauksen kirjoittamista, koska en voinut vastata omiin kysymyksiini. Omiin kysymyksiin, mitä tuo pelko herätti. Toissa viikonloppu näytti varmasti yhtä juhlalta sosiaalisen median kanavissani ja olihan se sitä. Perjantaista lauantaihin festareilla juhlien ja tanssien. Mitä ei kuitenkaan sosiaalisen median kanavissa näkynyt, että äitini soitti minulle perjantaina, että mummani oli huonossa kunnossa. Mumma oli niin huonossa kunnossa, että oli tilannut itselleen ambulanssin ja vietti koko viikonlopun sairaalassa. Mumman terveyden tilasta sen enempää kertomatta tilanne on nyt ok ja on nyt jo päässyt takaisin kotiin. Tuo viikonlopun perjantaina osasin käsitellä asiaa vielä loogisesti, mutta tottakai huoli mummasta oli kova. Lauantaina puhuin mumman kanssa puhelimessa ja itkuhan siinä tuli, vaikka mumma vakuutteli olevansa kunnossa. Sunnuntaina puhuimme puhelimessa kolme kertaa ja itku tuli joka kerta. Mumma sanoi olevansa kunnossa, mutta pelko siitä, että menettää sen rakkaimman ja tärkeimmän oli läsnä. Sunnuntai meni itkiessä Mr. Bearin kainalossa ja järjestäessä kalenteria, että pääsen mahdollisimman pian mumman luokse viettämään hänen kanssaan aikaa.   

Viime viikonloppuna sairastuin flunssaan ja olen itse asiassa edelleenkin kipeä. Ei ole huvittanut edes avata pariin päivään blogia, vaikka ilmoituksia ihanista kommenteista on tullut. Pahoittelut, etten ole vastannut niihin. Tämä viikko ja viime viikonloppu on mennyt flunssassa. En edes muista milloin viimeksi olisin sairastanut näin inhottavaa flunssaa. Oon vaan nukkunut ja yrittänyt parantua.  Lisäksi olen ollut todella huolissani mummasta. Arki on tuntunut erityisen painavalta. Koulussa tehtävät ovat painaneet ja keskittyminen on ollut jossain ihan muualla. Eilen suututti, kun koe johon olin lukenut ja valmistautunut meni huonosti. 

En ole ollut oma muutenkaan oma itseni. Olen ollut herkkä, hauras ja osittain sisäänpäin kääntynyt. Kyyneleet ovat valuneet matkalla kouluun, koska olen vain miettinyt mummaa.  Sain myös hirveän itku kohtauksen, kun söin Fazerin kettu karkkeja. Miksi? No, koska ne ovat mumman lempikarkkeja. Kotona olen ollut omissa maailmoissani. En ole jaksanut tehdä oikein mitään. Tottakai tämä on osittain johtunut flunssastakin, mutta huoli on saanut minut entistä enemmän toimettomaksi.

Minulle mumman menettäminen on suurin pelkoni. Moni läheiseni tai ystäväni ei tunnu oikein käsittävän kuinka iso pelko se minulle on. Kuinka tärkeä mumma minulle on. Eikä tarvitsekaan. Minulle on vasta itsellekin tällä viikolla konkretisoitunut kuin suuri pelko se minulle on.  En minä tahallaan peru suunniteltuja menoja ja riennä Kurikkaan. Jos joku nyt vielä oikeasti luulee, että olen siellä rentoutumassa ja lomailemassa niin en ole. Olen siellä auttamassa mummaa. Oikeasti joka minuutti Kurikassa muistuttaa mua mun suuresta pelosta enemmän ja, kuinka lähellä se on. Mumma ei  kuitenkaan elä ikuisesti ja mä haluan auttaa sitä niin paljon, kuin vaan voin. Kyllä minäkin viettäisin mieluummin koulusta ja töistä olevia lomapäiviäni lähtemällä risteilylle ja istumalla kaiken maailman kissan ristiäisissä.  Voisin, vaikka tältä istumalta lähteä Ruotsiin, mutta, kun mä en voi. Nyt mun pitää keskittyä siihen mikä on itselleni tärkeää. Mumman auttaminen ja tämän vuoden loppu opintojen suorittaminen loppuun.

Suoraan sanottuna voin myöntää, että on se kova paikka mullekin, että yhtäkkiä itsevarma ja kovan luontoinen tyttönen on hauras ja epävarma. Peloissaan tulevasta.


Tänään olo oli aamulla vieläkin tosi flunssainen, mutta mieli oli astetta rauhallisempi. Varmasti jokainen on kokenut samanlaisia huonoja hetkiä, kuin minä tällä viikolla. Ne hetket eivät välttämättä johdu peloista, ne voivat olla pettymyksiä ihmissuhteissa, ero parisuhteesta, epätietoisuus tulevasta tai mikä vain mieltä painava asia. Silloin on ihan suotavaa ajatella vain itseään ja mikä on itselle parasta. Tehdä omia ratkaisuja, jotta itsellä on hyvä olla, jotta oman mielen saisi balanssiin. 

Latest Instagrams

© Siiri Kiviharju. Design by FCD.