EPÄSUOSITTUJA MIELIPITEITÄ

28.10.2016




Nappasin tämän postaus idean yhdestä kesto suosikki blogista, nimittäin ihanasta Cavan blogista. Kristiinan pitämä Cava blogi on yksi ensimmäisiä blogeja, mitä aloin seurata reilu kolmisen vuotta sitten. Minusta oli hauska lukea hänen epäsuosittuja mielipiteitä ja päätin tehdä samanlaisen.


Pokemon Go, en vain yksinkertaisesti ymmärrä tätä villitystä ja sitä, että se on jatkunut näin pitkään. Kesällä lenkillä ollessa oikein ilahdutti omakotitalon pihan aitaan laitettu kyltti, missä oli kieltomerkki pokepallon päällä.

Ateena, romanttinen kaupunki. Kesäreissumme perusteella suuri slummiksi naamioitunut kaupunki, joka puolella rikottuja ikkunoita, graffiteja ja ihmiset tappelivat keskellä katua keskellä päivää. Harvoin olo on ollut niin turvaton, kuin Ateenassa. Ehdottomasti myös likaisin näkemäni kaupunki.

Cafe ursula sta:, minulla on varsin ristiriitaiset mielipiteet, toisaalta parhaimmat voisilmäpullat ja kiva sijainti, mutta toisaalta.. En ymmärrä, miten näin näkyvällä paikalla olevalla kahvilalla ei tehdä remonttia tai edes pientä ulkonäön fiksausta. Kesällä kukat olivat kuolleet, puolet lamppujen valosarjoista palaneet ja ihan oikeasti hävittäkää se maa ampiaistenpesä. Ulkona on muutenkin hankala syödä, kun tuhat kottaraista pomppii lautasella, mutta 100 ampiaista siihen perään ei auta yhtään. Palvelu on aina hidasta ja en ymmärrä miten siihen ei ole puututtu, vai onko kyse niin suositusta paikasta, että palvelun taso saa lähennellä kohtalaista..

Mid Season Sales :t, herran jumala onko ajankohtaa milloin ei olisi alea. On Joulu, talvi, kevät, kesä alet, tarvitaanko vielä oikeasti väli alet näihin? Varsinkin, kun koko ajan pyörii jos jonkin näköisiä tarjouksia. Ja politikot valittavat kulutuksen määrän laskua. Ei kai nyt hölmökään osta mitään täysihintaisena, kun koko ajan pyörii jos jonkin näköistä Black Friday:ta ja Mid Season alea.

Miehillä Superdryin verkkarit. Eikö jokaisen poikaystävällä ja poikaystävän kaverilla jo ole tällaiset? Meiltä ainakin löytyy miehen kaapista.. Anteeksi rakas, mutta en vain ymmärrä, mikä näissä on niin speciaalia? Okei paksua ilmeisti hyvälaatuista trikoota, mutta ne printit ja kuminauhat jaloissa? Ihan sama kuin olisi verkkarit sukkaan tungettu, ei malli imartele erityisemmin kenenkään vartaloa. :D

Vain elämää.. Ihan oikeasti jo pelkkä mainos saa ihoni kananlihalle ja on ihan pakko vaihtaa kanavaa.  En tiedä edes mikä siinä ärsyttää, ehkä se kaikki vollottaminen? Ja idea oli ihan kiva ekalla kaudella, mutta kuinka monta kautta tätä aiotaan vielä jatkossa tehdä. Nyt riittää. En muutenkaan pidä Talentista, X-factorista sun muista, mutta Vain elämää vie näiltäkin inhokki voiton.

Palautusjuomat. Minusta aivan kamalan makuisia! Tottakai palautusjuomat ovat välillä super hyödyllisiä ja ei aina kaiken kuullukkaan maistua hyvältä, mutta silti yök.. Maistoin kerran yhtä "mansikan" makuista juomaa. Se oli yhtä suuri vitsi ja yhtä mansikan makuinen, kuin 5-vuotiaana saamani lääkärin antaman "mansikan" makuinen kipulääke. Yök...












2 kommenttia

  1. Vain elämää.... sanos muuta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho en ollut huomannut kommenttiasi, sanos muuta XD

      Poista

Latest Instagrams

© Siiri Kiviharju. Design by FCD.