FURCOAT AND A LITTLE LEATHERDRESS

1.12.2016

Hei, pitkästä aikaa asukuvia! Näin ystävääni aka vaimoa aka hovikuvaajaani stadissa kahvittelun merkeissä niin napattiin samalla asukuvat. Pieni välihuomio tähän väliin. Ainakun sanon olevani kahvittelemassa niin tarkoitan, että olen teellä. Ja sama, koskee kaljoittelua. En juo kaljaa, ehkä olen siidereillä, lonkeroilla tai missä lie, mutta voin luvata, että kaljalla en tosiaankaan ole. Kahvia ja kaljaa en juo ja voisin melkein sanoa, etten ole ikinä juonut lukuunottamatta muutamaa maistelukertaa.

Itse asusta sen verran, että se oli sattuman varaisesti  ja äkkiä koottu. Olimme sopineet näkeväni ystäväni kanssa ja tiedättekö, kun näkemiseen on kaksi tuntia aikaa ja ei ole mikään kiire. Yhtäkkiä huomaat, että sinun pitäisi olla viiden minuutin päästä matkalla pysäkille. Mietit mihin se kaksi tuntia meni? Minäkin olin juonut teetä ja meikannut samalla. Olenko käyttänyt tunnin ripsivärin laittoon? No any how kello oli paljon ja tuli kiire. Eteisessä oli sukkahousut ja nahkamekko kaapista tipahteena lattialla  niin vedin ne nopeasti päälle. Heitin turkin nopeasti niskaan, koska se on niin paksu ja lämmin. Eikä tullut edes kertaakaan kylmä, vaikka turkin alla oli päällä vain ohuet sukkahousut ja suhteellisen lyhyt mekko.
Pidän tästä asusta tosi paljon. Turkis ja mustan nahan yhdistelmä toimii ainakin omaan silmään, vaikka bussissa mietinkin, että mitäköhän sitä taas tuli kiireessä vedettyä päälle...






Mitä mieltä ollaan asusta, natsaako vai ei? Mukavaa päivää! -S

2 kommenttia

  1. Ehdottomasti natsaa! Toi turkki näyttää niin ihanan lämpöseltä ja pehmeeltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin minustakin. Joo se on, mikä on hyvä, koska oon aikamoinen vilukissa. Tossa ei oo tullu kertaakaan kylmä. :)

      Poista

Latest Instagrams

© Siiri Kiviharju. Design by FCD.