MILANOSSA OLLAAN

12.11.2016

Hei, täällä Milanon hotellin sängystä kirjoitellaan. Tulin jakamaan muutamat kuvat ja vitsi oon kyllä nauttinu täällä olosta. Ilma on sellaista päälle plus 10 astetta ja aurinko on paistanut koko päivän. Ihan täydelliset ilmat ja ihan sellainen olo, että kevät olisi tullut! Kyllä täälläkin on puista tippunut lehtiä ja muita syksyn merkkejä ilmassa. Sää on silti niin eri verrattuna Suomen tämän hetkiseen säähän.

Ensimmäinen kuva kotoa, kun tein viime hetken paniikki pakkailuja. Asuja piti tietysti kuvailla ystävälle ja kysyä mielipidettä, mitä olisi fiksua pakata mukaan. On muuten äärinmäisen hankala pakata, jos ei tiedä matkakohdetta. Ja koska kyse oli pidennetystä viikonloppu reissusta niin en halunnut pakata mitään turhaa vaatetta tuomaan lisäpainoa.

Toinen kuva on kentältä ja olin juuri saanut tietää, että mikä matkakohteemme on. Hyvin sai Mr. Brear salaisuuden pidettyä salassa melkein matkakohteeseemme asti. En edes turvatarkastuksen jälkeen tiennyt minne olimme menossa. Salaa aina yritin vilkuilla taululta lähteviä lentoja ja arvailla mielessä kohdetta. Lopuksi tivasin kohdetta ja sain vastauksen "menemme Muncheniin aluksi". Olin tästä aivan H Moilasena, että miten niin aluksi ja apua Muncheniin!! Sitten vasta Mr. Brear paljasti, että lennämme Munchenin kautta Milanoon. Menin ihan sanattomaksi ja olo on vieläkin epätodellinen, vaikka istun parhaillaan täällä Milanossa Hotellimme sängyllä.
Olemme koko päivän kierrelleet kaupunkia ja nyt tulimme huilaamaan. Illemmalla lähdemme uudestaan kaupungille syömään ja etsimään, jotain kivaa istuskelubaaria.

Munchenin kentällä meillä oli tosiaan pieni vaihto ja nappasin isänpäivälahjan isäpuolelleni. Hyvin kätevää, koska en ollut vielä ostanut lahjaa. Isäpuoleni on vanha fudispelaaja ja hän on itse nuorempana asunut Saksassa niin ostin hänelle FC Bayern Munchenin kaulaliinan. Arvoin pitkään joulukalenterin ja kaulaliinan välillä. Päädyin kaulaliinaan, koska siitä jää muisto, toisinkuin tyhjä suklaakalenteri lentää joulun jälkeen suoraan roskiin. Ja jos joku miettii, että kuka ostaa aikuiselle ihmiselle joulukalenterin niin voin sanoa, että kaksi asiaa ei meillä kotona muutu. 1. Isäpuolelleni tulee Aku Ankka lehti varmasti hautaan saakka ja  2. Hänellä on joka joulu oma joulukalenteri, kummaskaan ei ole mitään väärää. Eihän Aku Ankassa tai joulukalenterissa ole mitään ikärajoja, mutta ehkä vähän huvittavaa ja suloista.
Meillä kotona on aina katsottu aina jalkapalloa. Ihan sama mikä matsi tv :stä tulee Norsunluurannikko vastaan Vinku-intia, mutta jos se on jalkapalloa niin tv pysyy perheemme luona auki. Sentakia uskon, että tämä isänpäivälahja on vielä extra mieleinen.
Nyt isänpäivä menee täällä niin pitää mennä ensi viikolla käymään ja viemään lahja.

Selfie juuri ennen nukkumaan menoa. Oltiin kyllä molemmat aivan poikki matkustamisesta. Minä vielä siitä, että tulin juuri Kurikasta takaisin. Ja Mr. Brear on tehnyt super pitkää työviikkoa aamusta iltaan ja lähdettiin suoraan hänen töidensä jälkeen reissuun. Perille saavuttuamme oli niin ihana vajota puhtaisiin hotellin lakanoihin ja muhkeiden tyynyjen sekaan. Olimme molemmat aivan poikki ja uni tuli nopeasti.

Alain laittautua iltaa varten. Olen niin nauttinut tästä kaikesta ja aion ottaa tästä ajasta kaiken irti ja nauttia joka hetkestä. Maailman ihanin yllätys! Ihanaa viikonloppua sinne kaikille! <3


Lähetä kommentti

Latest Instagrams

© Siiri Kiviharju. Design by FCD.