VIIME PÄIVÄT JA MIETTEITÄ VANHENTUMISESTA

8.11.2016

Aamupala on ollut melkein jokapäivä riisipuuroa. Itse en jaksa sitä kotona keitellä niin ihanaa, kun mumma on tehnyt sitä.

Oikein ärsyttää, kun ei ole päässyt kirjoittamaan kunnolla. Täällä on aika yksin ajatusten kanssa niin juttua kyllä piisaisi. Aikaa ei vain ole ollut. Ja nyt herää kysymys, kuinka ei ole aikaa kun olen täällä vain mumman kanssa. No varmasti juuri sentakia, koska päivä menee mummaa autaessa. Ja tottakai kun täällä olen niin autan niin paljon kuin suinkin.

Joka aamu on herätty kuudelta lämmittämään mökkiä ja hoitamaan askareita. Päivä vain yksinkertaisesti karkaa käsistä. Tänään istuin ensi kertaa iltapäivällä ja avasin läppärin. Mumma katsoi telkkaria ja oli ihmeen hiljaista. Yhtäkkiä kuului kolaus ja kiljahdus. Mumma oli nukahtanut kahvikuppi kädessä tuolille ja heräsi siihen, että kuppi oli tipahtunut kädestä lattialle. Kahvi oli onneksi ehtinyt kylmetä, eikä tullut muuta vahinkoa, kuin matolle iso kahvi tahra. Seuraava puoli tuntia meni tahraa hinkatessa ja sitten tulikin taas jotain muuta tekemistä.

Lähden täältä torstaina ja kyllä viikko silti menikin nopeasti.
Minua odottaa ihana viikonloppu, sillä Mr. Bear on järjestänyt meille yllätys matkan! En tiedä yhtään minne me lähdemme. Sain vain ohjeeksi hankkia lentolaukun ja pakata sinne tavarat mukaan. Jännittävää ja ihanaa. Tämä miniloma tulee enemmän kuin tarpeeseen. Nimittäin viikko täällä on ollut ihana, mutta henkisesti erittäin raskas. Sydän särkyy, kun nousen torstaina linja-autoon kotia kohden. Ihana päästä viettämään hänen kanssa laatuaikaa kahdestaa. Ikävä on kasvanut järkyttävän suureksi. Muutama yö ja olen tuttua kuorsausta kuuntelemassa. Minulle on ihan sama minne me lähdemme, ihanaa kuin se on yllätys. Olen yrittänyt udella matkakohdetta, mutta Mr. Bear on kertonut, että lähdemme Suloa ja Juuso karhua katsomaan Kuusamoon ja paluumatkalla poikeamme Pälsämäen Akin huutokauppaan. Ne, jotka eivät tiedä kuka Juuso karhu on, kirjoittakaa se Youtubeen (emoji, joka katsoo ylöspäin).

Huomenna lähdemme aamusta Seinäjoelle, jossa mummalla on silmälääkäri. Rukoilen, että kaikki sujuu hyvin ja mumma saisi ajan silmäleikkaukseen. Hän oli jo saanut viimeksi ajan, mutta silmä oli niin heikossa kunnossa, että leikkausta ei voitu suorittaa. Kaikki tälläiset asiat ovat taka-iskuja ja ymmärrän, että elämä on entistä vaikeampaa konkreettisesti, mutta myös henkisesti.
Eilen värjäsin mumman hiukset hennalla ja ei vitsi niistä tuli kivan väriset. Mumman mielikin koheni, kun ulkonäkö koheni.

On se vanhuus vaan rankkaa. Luulen, että sen vasta täysin pystyy käsittämään sitten, kun on itse samassa iässä, mutta jo näin sivusta seuraten niin paljon se vaan vaatii. Kaikki asiat jotka ovat olleet aikaisemmin itsestään selvyyksiä viedään yksitellen pois. Liikkuminen, kuulo, näkö..
Omasta kodista tulee se vaarallisin paikka, koska joka paikassa voi kaatua, jotain tipahtaa päälle yms. Kaikkea pitää varoa ja kaikkea pitää muistaa. Apteekkiin menee enemmän rahaa, kuin ruokakauppaan. On tavallaan muiden avun varassa koko ajan. Eikä sitä haluaisi pyytää apua, koska haluaisi tehdä itse, koska on aina ennenkin tehnyt itse. On olo, että on koko ajan jonkun vaivana. Itse yritän mummalle toitottaa, että hän ei ole vaiva. Ei sille vanhuudelle voi mitään se on meillä kaikilla edessä.

Minä olen auttanut mummaa paljon, mutta en läheskään niin paljon, kuin mumma on auttanut minua minun elämässäni. Koen olevani hänelle niin paljon velkaa. Mummani takia, minulla on aina ollut paikka, jota voin pitää kotina. Uusioperheessä eläminen ei ole aina niin hohdokasta ja välillä välit isäpuoleeni olivat hyvinkin tulehtuneet. Kurikkassa mumman luona minulla on aina ollut paikka, minne voin mennä. Voin tuoda tänne kenet vain mukanani ja mumma ottaisi avosylin vastaan. Ja niin täällä on ollutkin kavereita, ex-poikaystäviä ja nykyinen poikaystävä käymässä. Minua ei ole koskaan jännittänyt viedä kotiin miestä, mutta aina miehen vieminen mumman luokse on jännittänyt. Nimittäin hänen kanssaan on sitten vain tultava toimeen ja hänestä on pidettävä ja niin kaikki ovat pitäneetkin. Sanon aina Mr. Brearillekin rakastan häntä suuresti, mutta mummalla on aina ykköspaikka sydämessäni. Niin se vain on, hän on ollut rinnallani 23-vuotta.

Mumman luo on aina ollut ihana ja turvallinen tulla. Tämä paikka on aina tuntunut kodilta ja täällä on aina ollut ehjä olo. Täällä on ollut vuodesta toiseen samat antiikkiset huonekalut, pitkät käsinkudotut raidalliset matot, aina kukalliset verhot ikkunoissa neljään eri suuntaan, keinutuoli, tuoksunut ruoka hellalla ja ollut tunnelmallista. En osaisi edes kuvitella tätä eri huonekaluissa. Jos piirsin piirrustuksen tai mitä ikinä askartelinkaan laitettiin se varmasti esille. Yläkerrassa on paljon yli 15 vuoden takaisia töherryksiäni. Mumma osasi aina arvostaa niistä jokaista ja laittoi ne esille.

Mietin, jos ikinä saan lapsia saati sitten lapsen lapsia olisiko oma kotini yhtä tunnelmallinen mummola?

Varmaan se on joku super valkoinen koti, Artekin ruokapöydällä, minimalisti sisustuksella ja tarkoin valittu orkkidea pöydällä? Pehmennynkö iän myötä ja laitan lasten lapsien piirrustukset seinille, vaikka ne kuinka riitelisivät sisustuksen kanssa? Muistanko silloin minkälainen mumma minulla on ollut ja muutunko samanlaiseksi. Toivottavasti. Ja mummaa en unohda koskaan, toivon myös, että tulevaisuudessa toimin niinkuin hän. Hänellä olen oppinut kurista, rakkaudesta, kotitöistä ja elämästä.
Mitä enemmän itse vanhennun niin sitä enemmän huomaan mumman oppien osuneen oikeaan.

Pelattiin päivällä korttia. Meillä pelataan aina Arabiaa ja on sanonta "Se joka häviää, joutuu nukkumaan Arabin kanssa!" En tiedä, mistä sanonta on peräisin, mutta muista tämän sanonnan jo lapsesta asti. :D




                                                                                                                                                          Sitten, kun minä olen vanha niin toivon terveyttä kiiltävän kodin sijaan. Iloa liikunnasta edelleen, vaikka se olisi sitten paljon verkkaisampaa. Toivon myös paljon rakkautta ympärilleni, koska se auttaa jaksamaan ja hyväksymään vanhuuden. Toivon, että osaan paistaa maailman parhaat meltot (pohjanmaalaisittain lettu) ja vohvelit. Toivon, että minulla on edelleen ihana ystäväpiiri ympärilläni joiden kanssa vanheta yhdessä ja muistella menneitä. Ehkä myös vanha faari vierellä, jonka yhtä kurttuisesta kädestä voi pitää kiinni.

Tällaisia mietteitä vanhentumisesta. Tämänkin postauksen kirjoittamisen aloitin iltapäivällä, mutta iltaan meni ennenkuin pääsin sitä jatkamaan. Hyvää yötä kaikille. :) -S

Lähetä kommentti

Latest Instagrams

© Siiri Kiviharju. Design by FCD.