UV KUVINA

20.1.2017

Palaan vielä uuden vuoden kuviin, koska jostain syystä itse rakastan mökkikuvia. Sellaisia kotikutoisia hetkessä otettuja kuvia. Hetkiä ja kuvia joihin jäi paljon hyviä muistoja ja joita on itse kiva palata myöhemmin. Kiva palata näihin hyviin hetkiin varsinkin, kun viikko itsessään on tuntunut pitkältä ja ollut aika moni sävyinen. Ihanaa minulla alkoi talviloma ja lähdimme eilen parhaan kaverini kanssa extempore tallinnan reissulle. Oli kiva viettää päivä tallinnassa, kierrellä kauppoja, käydä syömässä ja viettää aikaa ystävän kanssa. Viikkoa on varjostanut Mumman heikko olo ja lähdenkin sunnuntaina hänen luokseen auttamaan häntä.
Palataan nyt vielä mökkeilyyn...

Mökillä on parasta:

Tuijotella ja tarkkailla järveä. En tiedä miksi jopa talvella se on niin koukuttava. Eipä näy paljon kalojen hyppäävän tai veneiden kulkevan, mutta silti järvessä on vain sitä jotain. 

Hengailla laiturilla. Ihan sama, vaikka tuuli puhalsi ja persuksiin tuli kylmä laiturilla istumisesta.

Pukeutua mökkivaatteisiin. Ei tarvitse miettiä mitä laittaa päälle. Pääasia, että on paljon lämmintä päällä ja mukava olla. Villasukat löytävät taas ihan uuden arvonsa jalkojen lämmittäjänä. Jopa vanhat kulahtaneet Uggit, joita ei enää kehtaisi ihmisten ilmoilla pitää tuntuvat mökillä luksukselta.

Aamut alkavat tukevalla mökkibrunssilla. Edellisenä iltana tehty pastasalaatti (tai mitä siitä jäljelle) tuntuu vain paranevan jääkaapissa ja odottaen seuraavaa ruokahetkeä.

Yhteiset pissaretket eli pimeässä rämmitään ulkohuussiin. Joka kerta nauretaan pelonsekaisesti pimeästä kuuluvaa vierasta ääntä ja nauretaan mahat kipeäksi omaa mielikuvituksen laukkaamista. 

Leirinuotio, jonka aina miehet laittavat tuleen. Leirinuotiolla käydään keskusteluja kuin väittelyjäkin, mutta lopuksi kaikilla on kuitenkin hauskaa. Leirinuotiolla huudetaan kilpaa suosikkibiisejä, mitä kuunellaan seuraavaksi.

Tissuttelu leirinuotiolla. Vaikka en suurin alkoholin ystävä olekaan niin nuotio on juuri se paikka, jossa minunkin tekee mieli avata siideri jos toinenkin tai poksauttaa uudenvuoden shampanja.







Lähetä kommentti

Latest Instagrams

© Siiri Kiviharju. Design by FCD.