BLACK SWIMSUIT

31.8.2017

Uikkari, jonka ostin Tukholman risteilyltä. Uikkari, jonka ostoa mietin pitkään, mutta kauppaan piti palata viiden minuutin päästä uudestaan ja kiikuttaa uikkari kassalle. Niinpä niin tänä kesänä uikkarimuoti iski tähän mimmiin kovaa. Ensin tuli Mikkihiiri uimapuku ja sitten tämä. Molempia uikkareita olen myös käyttänyt muuallakin, kuin auringonotto ja uimapuuhissa. 

En kadu yhtään tämän uimapuvun ostamista, vaikka hinta olikin omasta mielestäni aika suolainen uimapuvulle. 
En edes ajatellut, kuinka kätevä ja pelastava vaatekappale tämä olisikaan matkalla. Tämä päällä oloni oli silti mukava ja itsevarma, vaikka koko loma tulikin juotua luvattoman paljon viiniä, herkuteltua ravintoloissa ja siemailtua ihania drinkkejä. Sanomattakin selvää, että siinä maha turposi.
Yleensä se turvotus muuttuu päässä niin paljon isommaksi möröksi, kun mitä se todellisuudessa onkaan. Onneksi usein hotelleissa ei ole vaakaa. Moni nainen varmasti piinaisi, sillä itseään lomalla No voin sanoa, ettei minun tarvinnut miettiä onko epämukava olo bikineissä, kun vain sujahdin napakkaan uimapukuuni.




Uimapuku River Island
Onkos siellä lämmetty tämän (menneen) kesän uikkarimuodille? 

12 kommenttia

  1. Mikä booty !

    VastaaPoista
  2. Mageen näköset uikkarit! Kyllä se vaan pitää ostaa sitä mikä hyvältä tuntuu. Oot sä upeen näkönen hei ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan ja miettiä mitä ne muut ajattelee! :)
      Siellä toinen. <3

      Poista
  3. Törkeen hyvä peppu sulla!! :P

    VastaaPoista
  4. Huhhuh mitkä muodot! Onkohan neiti sinkku...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kohteliaisuudesta. En ole sinkku. :)

      Poista
  5. Toi uimapuku on kyllä todella kaunis! <3 Ja sopii sulle hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Joo tää on tosi mun tyylinen ja oli hyvä ostos! :)

      Poista
  6. Sexy lady!!!!!!

    VastaaPoista

Latest Instagrams

© Siiri Kiviharju. Design by FCD.