KRIISI

2.10.2017

Ilon aihe: ihana syksy ja uudet nilkkurit, jotka maksoivat alennuksen jälkeen 12 euroa. 
Blogissa on taas venähtänyt tauko. Aina kun blogissa on ollu tauko on ollut yleensä takana jotain vaikeampaa. Ollut huolia läheisestä tai parisuhteessa on kuohunut. No mikäs kriisi piilee täällä ruudun toisella puolella tällä kertaa?

Sellainen kriisi, ettei ole mitään kriisiä. Olen puhunut aikaisemmin blogissani haaveista ja pettymyksistäni. Se, etten tullut ensimmäisellä kerralla kouluun valituksi oli ehdottomasti minulle suuri pettymys. Viime viikolla jotenkin havahduin, että nyt siellä koulussa ollaan ja kuinka sujuvasti on uusi arki lähtenyt käyntiin. Olen ollut viime aikoina todella onnellinen. 

Kirjoitin viime postauksen aiheesta, kun oma peilikuva ei miellytä (klick). Sain instagramissa viestinkin johtuuko katoamistemppuni heikentyneestä itsetunnosta. Ehei täällä on tuohonkin keksitty lääke nimeltä sali! Ja salille olenkin palannut ja treenimäärät palautuneet ennalleen. Aika rauhallisesti olen lähtenyt liikkeelle ja mitään turhia paineita en ole treeneistä ottanut. Olen vain nauttinut niistä ja on ollut erittäin kannustavaa huomata kuinka ne vanhat painomäärätkin ovat lähteneet nousuun.

Arki on siis rullannut mutkattomasti eteenpäin. Viime viikolla sain myös ihanan mummani ja hänen parhaan ystävänsä Kurikasta kylään. Viime viikon kaiken extra ajan käytinkin mumman luona rampaten, koska he majoittuivat äitini luokse. 

Viikon paras ateria. Erittäin nälkäisenä nautittu äidin tekemä ateria suoraan kuljetus purkista nautittuna Gilmore tyttöjen pyörimässä takana.


Vaikea oikeastaan edes selittää miksi blogi on pysynyt kiinni. Ei siis kriisiä, ei inspiraation puutetta ehkä vähän ajan puutetta, mutta ei sitäkään nyt radikaalimmin. Ehkä olen nyt oikeasti tämän viikon nauttinut tästä kriisittömyydestä ja elämästä sen sijaan, että olisin keskittynyt kirjoittaman kuinka ihanaa, kamalaa tai mitä ikinä se elämä nyt välillä onkaan?
Olen ollut äärettömän onnellinen, että olen viime aikoina saanut huomata kliseiden pitävän paikkansa. "Palaset ovat loksahtaneet paikallaan" ja niin edelleen.

Viime viikkona puhelimeenkin on kertynyt tosi arkisia kuvia ja halusinkin jakaa näitä kuvia ja fiiliksiä niiden takaa. Aina ei tarvitse olla mitenkään ihmeellistä, että voisi mennä hyvin. 
Olen aina ollut arki ihminen. Minut on kasvatettu nauttimaan myös arjesta. Tiedän paljon ihmisiä, jotka elävät niin sanotusti vain viikonlopuille. Itselle tuo on ollut aina todella vieras lähtökohta elämään. Aina ei voi olla hauskaa ja joskus se arki voi painaa musertavastikin päälle. Itse asiassa tajuan vasta nyt kuinka tyytymätön itsekin olin omaan arkeeni ennen koulun alkua. Arki oli suorittamista eteenpäin eikä edes oikeasti hirveästi huvittanut pysähtyä arjessa, koska kaikki vaikutti osittain aika harmaalta.

Viikon freesein hetki lauantai aamupäivä kampaajan jälkeen. Menin kampaajalle  aamulla hampputukalla ja kiireessä en ehtinyt edes meikata.


Yritän aina olla mahdollisimman realisti, mutta kuitenkin aina löytää kaikesta jotain positiivista. Sentakia en välttämättä jotenkin sisäistä esimerkiksi hetkien pahaa oloa tai ankeutta, kuin vasta myöhemmin, kun tilanteet ovat muuttuneet positiivisella tavalla. 
Mukaudun helposti tilanteisiin ja näen tämän omana vahvuutena ja hyvä esimerkki tästä on, kun säästin asuntoon ja tein välillä kahtakin työtä samaan aikaan. En tiedostanut, että arki olisi ollut harmaata tai, että olisin ollut erityisen väsynyt. Vasta, kun aikaa kului ja asunto oli ostettu niin eräänä päivänä havahduin, että "Hei onpa elämässä yhtäkkiä paljon aikaa ja onpas elämä erityisen ihanaa". 

Nyt olen siis havahtunut kuinka mutkatonta ja kriisitöntä arki onkaan. Kuinka tuleva ei pelota ja jotenkin alkaa enemmän ja enemmän tuntua siltä, että olen matkalla elämässä kohti oikeaa suuntaa.
Olo on inspiroiva ja päättäväinen. On suuria suunnitelmia, mutta niissä on sekoitus maltillisuutta ja kärsivällisyyttä. 
Tämä on minulle ehkä aivan uusi iän tuoma piirre. Äkkipikainen, kaikki mulle heti ja nyt luonteeni on alkanut saamaan hieman kärsivällisyyttä. Voisin jopa sanoa kasvaneeni ihmisenä, vaikka kyllähän ne vahvat perustat noista luonteenpiirteistäni ovat edelleenkin siellä. Silti huomaan, että järkeä on tähän päähän jostain putkahtanut ja jotain mystistä taikajuomaa nimeltä kärsivällisyys olen nauttinut viime aikoina vähän enemmän. Varmaan Mr. Bear on tilannut Ebay:sta jotain Afrikan norsujen nukutuslääkettä ja vaikutukset johtuvat siitä... :D

Tulipas pitkä postaus, jossa nyt tahattomasti tuli kirjoitettua aika henkilökohtaisiakin asioita. Elossa siis ollaan ja hyvin hyvin onnellisena nykyhetkestä. Koulu maistunut ja ilo liikuntaan löydetty, mitä kautta myös oma peilikuva alkanut taas miellyttää. Ja ikuinen meitsin tyyli eli kenen kynsilakat ovat eniten kuluneet... on löytänyt uuden super edullisen ja kestävän ratkaisun tähän tyyliin! Siitä kerroin teille myöhemmin. 

Tää mimmi lähtee nyt salille heiluttelemaan painoja, haistelemaan syksyn kirpeän raikasta ilmaa ja nauttimaan päivästä. 

Viime ajan paras ja kummallisin kokkailu. Kyllä! Kuvassa on banaania ja kalaa. Kiireessä ja nälässä ruokakuvat unohtuivat, mutta odotelkaahan tämän syksyin kummallisinta ruokaresepti postausta.





4 kommenttia

  1. Oh yeas you are back! Jään odottelee innolla kynsijuttua ja tota reseptiä, vaikka se kuulostaakin tosi tosi oudolta. : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh yeas I am! :) Kannattaa ja kokeileminen omalla vastuulla. :D

      Poista
  2. "Yritän aina olla mahdollisimman realisti, mutta kuitenkin aina löytää kaikesta jotain positiivista. Sentakia en välttämättä jotenkin sisäistä esimerkiksi hetkien pahaa oloa tai ankeutta, kuin vasta myöhemmin, kun tilanteet ovat muuttuneet positiivisella tavalla." --- samaistun tähän niin hyvin! Mukavaa pohdintaa ja ihana toi äidin eväspurkkiruoka. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun jaksoit kommentoida ja äidin eväspurkit on parhaita. Niitä ei tarvi muistaa palauttaa eikä pestä.. :D

      Poista

Latest Instagrams

© Siiri Kiviharju. Design by FCD.