MUSTISSA

10.11.2017

Laitetaan nyt toiset asukuvat tulemaan peräkkäin, kun niitä ei ole vähään aikaan blogissa näkynyt. Tämä asu on maanantailta, kun suuntasimme Tukhomaan shoppailemaan. Aika mustissa lähdin liikkeelle, mutta halusin päälleni jotain mukavaa, mutta tyylikästä. Tykkään tästä asusta valtavasti ja, vaikka jalassani olivatkin arkiset Ginan trikoiset housut niin sopivat ne minusta tyylikkäästi tähän asuun. Ehkä muuten yksiä vuoden parhaita ostoksiani, koska paksut trikoiset housut ovat mukavat, mutta leveät lahkeet tekevät niistä siistit. Näitä housuja olen pitänyt koulussa, kotona ja kaupungilla. Pari vuotta sitten vannoin, etten käyttäisi leveitä lahkeita ja nyt omistan useammat leveälahkeiset housut. Niin se mieli vaan muuttuu. Toinen asia, missä mieleni on muuttunut radikaalisti on hiusdonitsit! Tätä en olisi koskaan uskonut ja olenkin ollut sinkkuelämän Carrien kannalla jo pitkään samaa mieltä, että hiusdonitseja ei pidetä kaupungilla ja ne eivät ole osa tyylikkään kaupunkinaisen lookkia... Tämä samettinen hiusdonitsi oli kuitenkin vastustamaton ja uskalsin ensimmäistä kertaa yhdistää sen asuun joka näkyisi muuallakin kuin kotona tai lähikaupassa. Ja pakko sanoa love it.

Oon muuten löytänyt huulipunat ihan uudestaan. Tämä täydellisen vaalea pinkki huulipuna löytyi Kiksistä. Oikean sävyinen huulipuna muuttaa heti lookkia ja minusta tämän huulipunan pinkki sävy tuo kauniisti esiin sinisiä silmiäni. Ja vaikka olenkin näin mustissa niin asuun pelkkä huulipunan tuo kivasti väriä ja jotain extraa.

paita - Gina tricot
housut - Gina tricot
takki - Zara
takin vyö - BikBok
kengät - H&M

Mitäs tykkäätte asusta ja hius donitsista?  Ihanaa perjantaita kaikille! <3

6 kommenttia

  1. Ihana asu! Kivaa, kun välillä tulee asupostauksia, vaikka pidän sun mielipidepostauksistakin.
    Ja plussaa valikosta, blogia on tosi kiva käyttää nyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asupostauksia voisin toteuttaa, vaikka jokapäivä jos olis joku joka kuvailis mua joka päivä. :D
      Kiva, että tykkäät ja, että kerroit mielipiteesi. Aina mielipide tälläisissä asioissa on kiinnostava ja tärkeä. :)

      Poista
  2. sulle sopii hiukset noin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vähän vaihtelua tähänkin harjaan.

      Poista
  3. Liputan donitsin puolesta. Ostin samantapaisen tänään Bikbokista, siinä tuli myös kirkkaanpunainen mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei sit ostit samanlaisen paketin kun meitsi. Ainakin jos ne on molemmat samettia. Ihania eikö ookkin! <3

      Poista

Latest Instagrams

© Siiri Kiviharju. Design by FCD.