EIKÖ TÄSSÄ MAAILMASSA SAA OLLA NAINEN

9.3.2018

On naisia, on miehiä. Ehkä oman sukupuolen määrittely tuottaa vaikeuksia tai sitä ei haluakaan määrittää. Minä en ole perehtynyt siihen, miltä tuntuu syntyä ilman sukupuolta tai jos mies, vain haluaa pukeutua naiseksi, mutta kokee olevansa mies. En ole tuosta aiheesta sanomaan mitään muuta, kuin oman mielipiteeni. Eikö tässä maailmassa saa olla nainen? Tai toisinpäin eikö tässä maailmassa saa olla mies? Jos ei halua määritellä sukupuoltaan niin annettakoon sitten oikeus niille, jotka eivät halua sitä määritellä. En osaa ottaa kantaa miten esimerkiksi passin kanssa pitäisi toimia tai muiden niin sanottujen virallisten dokumenttien kanssa. Mitä niihin pitäisi merkitä. Uskon, että koska me elämme varsin kehittyneessä yhteiskunnassa ei tuollaisten esteiden ylittäminen ole mahdotonta. Jos auto on saatu kehitettyä jo siihen pisteeseen, että se osaa itse ajaa itseään niin miksi tulevaisuudessa ei voisi olla passia, jossa ei ole sukupuolta. Ei oikeasti voi olla ylitsepääsemätön asia?

Pointtini ei ole nyt katsoa asiaa tieteellisestä näkökulmasta, koska minä en ole mikään tiedemies, vaan ihan tavallinen nainen. Olen nainen ja täytyy sanoa, että on aika mahtavaa olla nainen. Miksi ei sitten yhteiskunnassa anneta mahdollisuuksia kaikille olla naisia ketkä sitä haluavat olla. Ja yhtälailla toisinpäin. Naisten olla miehiä. Tai jos joku haluaa ajatella, että on puoliksi kumpaakin niin antaa hänen olla. Tai jos joku ei halua määritellä koko sukupuolta niin antakoon hänen olla määrittelemättä. Keneltäkään toiselta ei ole pois toisen ihmisen sukupuoli identtiteetti tai sen puuttuvuus. Pahoittelen, jos käytän hassuja termejä niinkuin sanoin asia on minulle vieras ja tämä on, vain mielipiteeni asiasta.

Olen aina ajatellut, että antaa kaikkien kukkien kukkia ja niin ajattelen myös tästäkin asiasta. Minä olen aina kokenut sukupuoleni naiseksi ja rakastanut naisena oloa. Minun on hyvin vaikea ymmärtää miltä tuntuu ihmisestä, joka ei tunne itseään oikein kummaksikaan. Silti, vaikka en täysin aina ymmärtäisikään voin yrittää ymmärtää eikä minun tosiaankaan tarvitse tuomita!
Jokainen saa minusta olla mitä haluaa. Otetaan vaikka näinkin räikeä esimerkki, että joku haluaa mennä naimisiin Eiffel tornin kanssa niin siitä vaan. Oikeasti go for it! Minä saatan pitää ajatusta hassuna ja itselle varsin vieraana, mutta ei minun tarvitse kyseiselle henkilölle mennä ilkeilemään tai häntä haukkumaan.

Harvoin tulen vihaiseksi kommenteista, mutta Facebookissa oli tyrmäävä kuva Henry Harjusolasta. Joku nainen kommentoi kuvaan "pelottava". Näin naisena häpesin silloin kaikkien naisten puolesta. Olen aina halunnut ajatella, että me naiset ollaan fiksumpia, kuin miehet. No eipäs tällä kertaa oltu. Mikä siinä kuvassa nyt pelotti, kommentoija ei kertonut, mutta oli selvää, että kommentti oli tuomitseva ja ilkeä. Ainut pelottava asia oli kommentoijan ahdasmielisyys. Mietin vain, että miksi tuollaista piti edes kirjoittaa. Eikö tässä maailmassa saa olla nainen? Tai näyttää naiselta? Olenko minä sitten myös pelottavan näköinen?  Eikö tässä maailmassa saa kokea olevansa sukupuoleton? Pitääkö aina jonkun tuomita. 

Kaikki saavat ajatella mikä on heidän mielestään normaalia ja "oikein". Jokaisella on oikeus ajatella ja olla eri mieltä asioista. Toista ei silti tarvitse kritisoida ja yrittää mollata oli sitten nainen, mies tai mitä hyvänsä. Minä koen naiseuden hienona asiana. Nautin korkeista koroista, meikkaamisesta ja laittautumisesta. Pidän myös miehisyydestä. Ihailen miehessäni, kun hän osaa korjata kaiken ja kantaa, vaikka kokonaisen sängyn yksin kotiin. Ihailen myös hänen miehisiä luonteenpiirteitään. Näen naiseudessa ja naisena olemisessa paljon hyviä puolia, niinkuin näen miehenäkin olemisessa. En ihmettele, jos joku haluaisi olla puoliksi molempia.  Ymmärrän varsin hyvin miksi joku ei halua lokeroida itseään kummaksikaan. Me kaikki olemme loppujen lopuksi vain, luuta, nahkaa ja lihaksia. Tärkeintä ei ole olemmeko me naisia tai miehiä, vaan millaisia ihmisiä me loppujen lopuksi olemme. Miten me muita kohtelemme. Minä olen mieluummin hyvä ihminen, kuin tuomitseva nainen. 

Toivottavasti saitte ajatuksistani kiinni. Minun piti postailla teille naisena olemisen hyvistä puolista, mutta tämä teksti tuli nyt ulos. Ihanaa viikonloppua kaikille. <3

8 kommenttia

  1. Naiset on naisia ja miehet on miehiä. Robottiauto voi ajaa yksinään, mutta kaksi miestä tai kaksi naista eivät voi tehdä yhdessä lasta. Ja miten niin on sukupuoleton? Housuista aina löytyy tieto kumpaa on !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mitä sun housuista löytyy, mutta vaikutat aika no .... ahdasmieliseltä. Tuskimpa ihmiset huvikseen käyvät korjaamassa sukupuoltaan!

      Sinulla on oikeus sinun mielipiteen ja minulla omaani. :)

      Poista
  2. Kommentoin nyt, koska luin tuon ensimmäisen kommentin ja nauroin ääneen sinun vastauksellesi...
    Minullakaan ei ole aiheesta kokemuksia tai tietoa, mutta yhdyn sinuun. Ei tarvitse tuomita ja aina voi yrittää ymmärtää. Antaa kaikkien kukkien kukkia. Naiseuden hyviä puolia olisi kiva lukea silti, vaikka tämä postaus olikin mielenkiintoinen! :)

    - Sanni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei olisi saanut ehkä provosoivaan kommenttiin vastata provosoivasti, mutta en henkilökohtaisesti ymmärtänyt kommentoijan mielipidettä. Tai miten sen sanoisi ymmärsin, mutta itse ajattelen, ettei omalla mielipiteellä tarvitse muita loukata. Tottakai jotkut omat mielipiteeni voivat loukata jotain, mutta pyrin herättää keskusteluja omien ajatelmien pohjalta enkä tieten tahtoen henkilökohtaisesti loukata ketään. Ja tottakai sorruin tähän, kun sutkautin vastaus kommentin. :D Välillä vaan minusta pitäisi miettiä mitä kommentoidaan. Tuo kommenttihan ei loukannut minua henkilökohtaisesti, mutta minusta on kamalaa, koska tiedän, että jotain se voi loukata pahastikin.

      Ehkä kirjoittelen naiseudesta myöhemin! :)
      Oho tulipas pitkä vastaus, kiitos kommentistasi. :D

      Poista
  3. Tuo koko sukupuolineutraalisuushässäkkä on mennyt osaltani jo blaah-vaiheeseen ja ihmettelen aina kaikenlaisia ylilyöntejä asian tiimoilta. Mut ei siitä sen enempää. Olet ihan oikeassa, suvaitsevaisuus on tärkeä yhteiskunnallinen kulmakivi. Ihana huulipuna-ruusu-kombo! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, kyllä suvaitsevaisuus rokkaa! Kiitos paljon. <3

      Poista
  4. Hyvä Siiri hyvin taas kirjoitit tärkeästä aiheeta, tykkään kyllä sun tyylistä kirjoittaa :)

    VastaaPoista

Latest Instagrams

© Siiri Kiviharju. Design by FCD.