LIIKAA LAUTASELLA

8.6.2018



Hellou, mistäs sitä oikein aloittaisi. Eipä oo tullut blogia avattua muutamaan kuukauteen. Paljon on päässyt tapahtumaan. Tauosta tuli tahattoman pitkä. Jos, vaikka aloittaisin kertomalla teille, miksi pidin rakkaasta harrastuksestani taukoa. Palataanpa ajassa muutama kuukausi taaksepäin...

Oli synkkä ja myrskyinen yö... No ei ollut, mutta oli ollut aika monta unetonta yötä peräkkäin ja monta rautaa tulessa siitä huolimatta. Minä joka yleensä nukahdan maksimissaan viisi minuttia siitä, kun olen pääni tyynyyn painanut en enää saanutkaan unta. Tiedätkö sen tunteen, kun väsyttää, mutta uni ei tule? Ehkä maailman ärsyttävin fiilis. Alat päässäsi stressaamaan, kuinka monta tuntia saat nukuttua ennen kuin pitää herätä uudestaan. No minulle kävi noin oikeastaan melkein kahden kuukauden jokaisena yönä. Olin väsynyt ja stressaantunut jo valmiiksi. Mistä sitte olin niin stressaantunut? Minä joka yleensä aika rennolla asenteella vetelen tätä elämää eteenpäin sen suuremmin huolista murehtimatta ja piruja seinille maalaamatta. Koko tämä vuosi on ollut aika stressaava. En tuntenut olevani alkuvuodesta mitenkään väsynyt ja suoritin velvollisuuksiani, sillä asenteella, että tämä on nyt vain tällainen elämänvaihe, että kaikkea tulee ja kaikki on nyt vain suoritettava. Olin alkuvuodesta todella paljon mumman luona. Mumma sairasteli ja tarvitsi minua. Ravasin Kurikassa alkuvuodesta kerran kuukaudessa hoitamassa häntä ja auttelemassa minkä kerkesin. Moni voi ajatella, että ihanaa, kun voi pitää vapaata ja lähteä maaseudun rauhaan tuulettumaan. Ja onhan se, ihanaa, kun pystyin olemaan tukena ja apuna. Olen kiitollinen, että pääsin auttamaan häntä. Helppoa se ei kuitenkaan ollut, kun on tässä omakin elämä. Parisuhde, ystävät, koulu, työt ja arki askareet. Oma elämä ja omat murheet ja sitten siihen päälle hirveä huoli rakkaasta mummasta. Vapaa aikana yritin pitää huolta sosiaalisesta elämästä, hoitaa koulutehtäviä ja sumplia milloin pääsen taas Kurikkaan mumman luokse. Suoritin ja suoritin.

Unettomat yöt jatkuivat. Olin joka päivä todella väsynyt. Huomasin silmissäni ensimmäiset silmärypyt ja ajattelin, että tätä tämä vanhentuminen on. Nyt rypytkin tulivat. Toistin samaa kaavaa. Koulu, työt, blogi, parisuhde, ystävät ja laskin päiviä, milloin voisin taas mennä Kurikkaan mumman luokse. Näin paljon ystäviä, koska en halunnut jäädä kotiin, koska kerrankin oli, vaikka yksi ilta aikaa nähdä ystäviä. Väsymys painoi. Joka ilta menin sänkyyn ja uni ei tullut. Makasin hiljaa sängyssä. Saatoin saada unta vasta aamu neljältä ja herätä juuri ennen kouluun lähtöä kouluun. Minä joka nautin aikaisin heräämisestä ja hitaista aamuista olin saanut uudet rytmit. Heräsin vasta juuri ennen kuin oli pakko, skippasin usein aamupalan, jotta saisin vain nukkua aamulla muutaman minuutin pitempään. Ja sama toistui uudestaan ja uudestaan. Olin todella neuvoton ja väsynyt. En oikein tiennyt, miten korjaisin asian. Ei auttanut mennä aikaisin nukkumaan, kun uni ei tullut. Kokeilin olla räpläämättä puhelinta, nukkua ikkuna auki tai väsyttää itseni iltalenkillä, jotta uni tulisi. Uni ei tullut ja päässä pyöri entistä enemmän stressaavia ajatuksia.

Eräänä päivänä olin koulussa ja tulin kotiin. Minulle tuli kotimatkalla aivan järkyttävän huono olo. Sydäntä puristi, huimasi. Ei auttanut, kun tilata taksi päivystykseen. Lääkärissä minulla todettiin olevan sydämen rytmihäiriöitä. Lääkäri epäili niiden johtuvan puhtaasti väsymyksestä ja stressistä. Silloin tajusin, että nyt on liikaa lautasella. Nyt on karsittava jostain pois ja on laitettava asiat tärkeysjärjestykseen. Ei ole varmasti vaikea arvata, mikä se järjestys minulla on ja mikä tulisi ensimmäiseksi? Tietysti mumma. Päätin, että nyt pidän taukoa blogista, keskityn kouluun ja otan omaa aikaa itselleni. Ensiksi se oli todella vaikeaa. Teki mieli tulla blogiin kirjoittelemaan ja koin velvollisuutta  tulla julkaisemaan postauksia. Päätin kuitenkin, että nyt on aika karsia jostain ja en voisi jatkaa näin. Niinpä pidin tauon.

Kaiken kiireiden keskellä olin jotenkin unohtanut itseni ja, mitä minä tarvitsin. Nimittäin omaa aikaa. Olen sellainen ihminen, että vaikka tykkään olla menossa ja nähdä ystäviä niin tarvitsen omaa aikaa. Tarvitsen aikaa käydä lenkillä ja tehdä omia juttuja yksikseni. Huomasin, että kotinikin oli aikamoisessa kaaoksessa ollut pidemmän aikaa, mutta minulla ei ollut kiinnostusta tehdä asialle mitään. Minä, jolle sotkuisuus tarkoittaa sukkia lojumassa lattialla tai pientä pölyä olin elänyt monta viikkoa puolet vaatekaapista lattialla vaatekasojen keskellä syöden Knorrin snack potteja, kun ruokaakaan ei ollut kiinnostusta laittaa.

Ensiksi oli hassua istuskella kotona ja, vain katsoa telkkaria. Mr. Bear jopa huomautti, että onpas outoa, että vain maltoin istua kotona ja katsoa leffaa hänen kanssaan, kun yleensä puuhastelin kaikkea muuta samalla. Peilistä katsoi, kuin toinen ihminen. Väsynyt ja loppuun ajatettu tyyppi. En ollut edes tajunnut tuota ensiksi, kun blogitauosta päätin. Ensimmäinen blogitauko kuukausi meni vielä puhtaasti vain mummaan ja kouluun keskittyessä. En edes silloin tajunnut olevani niin väsynyt, että se näkyisi muillekin. Mumman olo tasani ja koheni ja ajattelin, että nyt olisi taas aikaa avata blogi kevein mielin. Sitten tuo samainen sydämen puristus alkoi ja taas jouduin lääkärin pakeille. Rytmihäiriö oli iskenyt uudestaan. Enkä ihmettele, koska unettomat yöt olivat olleet läsnä koko ajan. Ei suoraan sanottuna tehnyt mieli avata blogia. Ei tuntunut olo omalta itseltäni. Peilistä katsoi joku muu Pirkko ei Siiri.

Koko tekstin pätkäni saa tähän asti elämäni kuulostamaan pelkältä työltä ja velvollisuuksilta, mutta ei. On tässä tullut elettyä. Olen nähnyt spontaanisti ystäviäni, viettänyt mahtavia iltoja ja nauttinut näistä upeista toukokuun helteistä. Olen nimenomaan viime aikoina keskittynyt elämään ja olo on ollut mahtava. Ja arvatkaa mitä... Mä oon nukkunut! Ihan melkein kokonaiset kaksi viikkoa normaalisti. Uni on tullut ja aamulla olen herännyt virkeänä. Kyllä se uni on vaan niin tärkeää. En ole ikinä oikein ymmärtänyt, kun toiset ovat valittaneet nukkuneensa huonosti tai kärsineensä uni ongelmista. No enpä ollut niistä itse kärsinyt aikaisemmin ja nyt tosiaankin tiedän, miltä tuntuu, kun ei saa unta. Aivan kamalta. Olo on ollut, kuin uudesti syntyneellä, kun olen saanut nukuttua. Olen myöskin löytänyt nuoruuden lähteen. Kerron sen nyt teille: uni. Nuo ilmestyneet silmärypytkin ovat tasoittuneet ja kadonneet. Ja kyllä niitä ryppyjä varmasti vielä tulee sehän nyt päivän selvä, mutta otan mieluummin ryppyiset ja iloiset silmät, kuin ryppyiset ja väsyneet silmät. 

Aina ei elämä ole ruusuilla tanssimista. On töitä, koulua, ero kumppanista, riitaa ystävyyssuhteissa tai huolta läheisistä. Tai pahimmillaan noita kaikkia yhdessä. Oikeasti suosittelen silloin miettimään onko liikaa lautasella ja voiko jotain karsia. Aina ei tarvitse mennä tukka putkella ja suorittaa elämää eteenpäin. Pitää muistaa myös elää eikä vain suorittaa. Ja jos heräät samaan todellisuuteen, kuin minä, että peilistä katsoo toinen ihminen eikä tuttuja kasvoja niin ole armollinen itsellesi. Älä soimaa itseäsi, vaikka olisit lihonut muutaman kilon, koulu aineen tenttisi menee uusintaan, tai et jaksakaan nähdä ketään tai lähteä sinne salille. Ota omaa aikaa ja keskity, mitä sinun pitäisi tehdä, jotta saisit oman flown päälle ja elämän kulkemaan kepeämmin. Kaikessa ei tarvitse olla täydellinen ja, silti aina voi parantaa. Tarkoitan edellisellä lauseella sitä, että sinä päätät milloin olet täydellinen ja, vain sinä voit myöskin vaikuttaa, jos haluat jotain muuta. Tärkeintä kuitenkin on, että sinun ei tarvitse miellyttää, kuin itseäsi. Silloin, kun elämässä tuntuu olevan liikaa lautasella niin vähennä asioita. Tekee myös mieli antaa neuvoksi, että puhu läheisillesi tuntemuksistasi ja siitä, että nyt on liikaa lautasella. Itsehän en jälkimmäistä neuvoa ole kovin hyvä noudattamaan, mutta eikös tähän ole sanonta "älä tee niinkuin minä teen, vaan tehkää niinkuin, minä sanon" paikallaan. ;)

Ja nyt, kun on blogihiljaisuus murrettu blogi tulee taas päivittymään entiseen malliin. Kiitos kaikille, jotka olette laittaneet viestiä ja kaipailleet minua blogin ääreen. Jokainen viesti on lämmittänyt mieltäni super paljon. <3


10 kommenttia

  1. Jee ihanaa, kun kirjoittelet taas! Tosi hyvä juttu, että elämä on taas tasapainossa! Voin omastakin puolesta sanoa, että lepääminen on taitolaji, tärkeä sellainen.

    Mää tein kanssa paluun blogimaailmaan ihan pari päivää sitten ja samat syyt mullakin oli pitkän tauon taustalla: elämässä oli liikaa kaikkea. Syksystä kevääseen opiskelukiireet painoivat, oli huolta tärkeistä ihmisistä ja keväällä meidän elämään tassutteli ihana pieni koiranpentu (joka tietysti on aivan ihana, mutta uusi elämäntilanne vaatii aina totuttelua). Nyt on onneksi vähän väljempää ja on enemmän aikaa tehdä kaikkea muutakin, kuten palata blogin pariin. :D

    Ja hei, tervetuloa takaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Ihanaa, että säkin teit paluun! Mä mietin pitkään, että katosiko sun blogi kokonaan. Välillä voi ja pitääkin ottaa taukoa, jos siltä tuntuu. :)
      Koiran pennun omistaneena tiedän, mitä tarkoitat.. :D

      Kiitos ja kuin myös. <3

      Poista
  2. Mahtavaa että oot palannut blogin äärelle, mä meinasin jo kysäistä yksi päivä fbssä ootko lopettanut ja miten siellä menee, onko kaikki hyvin. Sit ajattelin että tuskin sä lopettaisit kertomatta blogissasi, kaikilla meillä on elämä ja vaikka blogataankin, kaikki ei todellakaan lue blogissa. Niinpä odottelin kärsivällisesti ja innolla josko pian postaus ilmestyisi, tänään oli se päivä ja olinpa iloinen. Heti ekana tulin lukemaan postauksesi 8)

    Harmi että sulla on ollut tuollainen vaihe elämässä, mutta hyvä että oot tajunnut itse karsia jostain, vaikka blogia olisi tehnytkin mieli kirjoittaa. Tuollaiset asiat kun on sellasia millä ei passaa leikkiä. Onneksi oot saanut levättyä ja nyt tauon jälkeen on varmaan intoa taas kirjoitella. Tervetuloa takaisin, sua on kaivattu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhah hyvin sä ajattelit, koska tosiaankin jos lopettaisin niin kyllä tekisin jonkun "viimeisen postauksen". Vitsi se olisi ärsyttävää lukijoillekin, vähän sama, kun hyvä tv sarja yhtäkkiä katoaisi ilman viimeistä jaksoa! :D

      Kiitos Kata kauniista sanoista, Good to be back. <3

      Poista
  3. ihana kuulla että nyt oot jo nukkunut hyvin! Tiedän niin tyäsin tuon tunteen mitä kirjoitit sillä allerkijoitan oman viime syksyni tuosta täysin ja nyt loppukeväästä myös.. Sillä myös oma blogi on ollut hiljainen, nyt onkin mulla edessä päätös mistä karsia, jotta voi tarpeeksi saada aikaa myös itselle ja rauhoittumiselle, sekään ei ole helppoa kun kaikki tekeminen on mielekästä.. Mutta ihana a kun olit postailut ja toivottavasti jatkuu myös sulla hyvin kaikki<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin ymmärrän ton, koska mullekin blogin pitäminen on terapeuttista vähän niinkuin lenkkeily tai sali. Välillä silti tauko tekee hyvää, jos siltä tuntuu. Pitää muistaa rauhoittua ja ajatella omaa henkistä hyvinvointia. Omalla kohdalla se tarkoitti juuri hiljentymistä ja ihan aivojen nollausta Netflixillä (ilman blogin naputtelua :D).

      Kiitos Saara. <3

      Poista
  4. Jes, ihanaa, että palasit :) <3 Varmaan unessa se näkyy eniten ja ekana, että on liikaa kaikkea. Onneksi kuuntelit itseäsi. Muista tehdä niin jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana olla takaisin täällä. <3 Kyllä ja oli muuten arvokas ja opettava ajanjakso elämässä tuo alkuvuosi, vaikka vaikea olikin!

      Poista

Latest Instagrams

© SIIRI KIVIHARJU. Design by FCD.