Slider

PYLLYSSÄ MUHKUROITA - MITÄ SITTEN

23.7.2018


Muokkasin kuvia puhelimellani postausta varten, kun ystäväni kanssa katsoimme samalla Netflixiä. Ystäväni yhtäkkiä totesi "Vitsi sä oot rohkea." Mietin päässäni oho mitäköhän multa meni ohi? Ystäväni jatkoi: "Mä en ikinä pystyis julkaista kuvia pyllystäni". "Ahdistaisi oman pyllyn muhkurat."  "Millä ohjelmalla silotat sun pyllyn?" Katsoin puhelimen näytöstä kuvaa omasta perberistäni. Joo täytyy myöntää eihän se mikään silein pylly ole. Onhan pyllyssäni vähän muhkuroita, mutta hei MITÄ SITTEN? Moni syyttää bloggaajia ja Instagram tähtösiä kauneusihanteiden paineiden luomisesta. Näytetään, vain niitä täydellisiä kuvia pepuista, joissa ei ole muhkuran muhkuraa. Voiko heitä syyttää, jos monella oletus onkin, että kropan pitää näyttää täydelliseltä? Kritiikki myös muhkuroista voi olla armotonta. Ainoa vatsa mikä on julkaisu kelpoista kuvamateriaalia on pyykkilautavatsa, hiukset pitää olla aina tiptop ja rennolta näyttävä "messy bun" on rakennettu kahdessa tunnissa. Puhumattakaan siitä, että pylly pitää silottaa eikä kuvaa pepusta, jossa on muhkuroita voi edes julkaista?

En sano, että meillä kaikilla on selluliittiä. Tosiaankin on niitä onnellisia, joilla selluliittiä ei ole! Itse en kuulu näiden onnekkaiden kerhoon. Selluliittiä ei ole mitenkään mahdottoman paljon, mutta kyllä sitä on. Selluliitistä kärsii todella moni nainen. Onhan Jutta Gustastfdberg julistanut, että selluliitistä on mahdollista päästä eroon! Mitä sitten jos ei halua päästä siitä eroon ja onko siitä selluliitista pakko kärsiä? Mitä jos ei rakasta omaa selluliittiä, mutta ei se omaa silmää häiritse tai aiheuta oikein mitään tunnetta? Mä oon useasti sanonut, että muokkaan kuviani, vain valoja ja varjoja muuttamalla , kontrastia lisäämällä ja niin edelleen. Radikaalimmat kuvan muokkaukset jätän niille, ketkä niitä haluavat tehdä. Itse en halua enkä koe sitä tarpeelliseksi. En aio jatkossakaan silottaa peppuani tai piilottaa sitä peittävämpiin uikkareihin muiden ihmisten takia. Mä nautin omasta kropastani ja olen hemmetin ylpeä omasta pepustani. Mä koen itseni super seksikääksi, vaikka pyllyssä olisi muutama muhkura. Tuntuu myös, että naiset ovat överi kriittisiä omasta kropastaan. Allekirjoitan monessa ulkonäköön liittyvässä asiassa tämän itsekin. Kuitenkin voin kertoa, että yksikään mies ei ole, kuin kehunut peppuani. Eikä yksikään mies ole kiinnittänyt huomioita "muhkuroihin". Mä otan mieluummin muhkean pepun muhkuroilla ja itsevarmuudella varustettuna, kuin sileän silkkipepun ja ajatukset "mitä ei saa syödä, jotta selluliitti ei vain pääse iskemään!" Lisää peppua ylistävää tekstiä voit lukea tästä. 

Kunnioittakaa naiset sitä omaa kroppaa ja opetelkaa rakastamaan sitä, sille se on sinun ja yksikään muhkura tai "epäkohta" ei määritä seksikyyttäsi. <3

TESTISSÄ L'ORÉAL PARIS SMOOTH SUGAR CLEARING SCRUB

21.7.2018


Teen harvoin heräteostoksia ja sitä harvemmin heräteostoksia ihon hoidon saralta. Kuitenkin L'Oréal Paris smooth sugar clearing scrub näytti niin syötävän hyvältä, että se oli pakko napata mukaan. L'Oréal Paris smooth sugars scrub -kuorinnat sisältävät kolmea sokerilaatua (ruskeaa, valkoista ja vaaleaa), jotka ovat 100 % luonnollista alkuperää. Kuorintoja on kolmea erilaista: Glow Scrub - samealle iholle,  Caring Scrub - kuivalle iholle ja tämä Clearing Scrub, joka auttaa vähentämään mustapäitä. Valitsin kuorinnoista (tottakai) tämän vihreän mömmön, koska se näytti hauskimmalta.  En osaa tehdä järkeviä päätöksiä, jos joku tuote muistuttaa neon vihreää Slimea. Ihon hoitoni on aika huoletonta, mutta säännöllisestä kasvojen ihon kuorinnasta en luovu. Tunnen ihoni todella tunkkaiseksi ja elottomaksi, jos en ole kuorinut ihoa neljään päivään.

Clearing Scrubin koostumus lupaa rauhoittaa ihoa, vähentää epäpuhtauksia ja tekee ihosta puhtaan, raikkaan ja silkinpehmeän. Kuorintaa käytetään kasvoille, mutta sitä voi käyttää, jopa huulille. Tästä olin erittäin innostunut, koska kuorin huuliani usein. Olen siis oikeasti kuorinta friikki. 


Ihanan vihreä kuorinta mömmö oli miellyttävän tuntuinen iholla. Ei tuntunut Slimelta, vaikka olikin hyvin rentouttavan tuntuinen. Clearing Scrub tuntui kevyeltä, mutta tehokkaalta kuorinnalta, joka jätti ihon todella sileäksi. Sokeri rakeet eivät tuntuneet liian isoilta ja kuorivilta. Lopputulos oli tehokas, mutta hellävarainen. Kiivin siemenet olivat sinänsä minulle mysteeri koko tuotteessa, koska ne eivät tuntuneet kuorivan ihoani lainkaan ja lähinnä vain pyörivät iholla kuorintageelin mukana. Joka tapauksessa ihan loistava ja riittoisa tuote. Ostan varmasti Cleanring Scrub kuorintoja uudestaan, kun kiivi kuorintani on loppunut. Ehkä seuraavalla kerralla tosi pidän sisäisen lapseni kurissa ja ostan kuivalle iholle tarkoitetun Caring Scrubin, joka ehkä olisi antanut vielä enemmän iholleni hyötyä. Lämpimät suosittelut Loreal Parisin kasvojen toimivalle ja edulliselle kasvojen kuorinnalle!

EDIT: 23.7.2018 Eilen illalla repäisin purkin takaalta tarran pois, minkä alta paljastui teksti "varo tuotteen joutumista huulille". Sokoksen sivuilla Smoot Sugars Clearing Scrub - sokerikuorinnasta oikein erikseen mainitaan "Voidaan käyttää huulilla". L'Oréalin sivuilla malli pitää erehdyttävästi sormea suussa niinkuin maistaisi kuorintaa, mistä voi taas saada myös kuvan, että tuotetta voisi käyttää huulilla. Itse en suosittele tuotetta käytettävän huulilla ja jokainen tehkööt kotikokeilut omalla vastuulla! 

Oletko sinä kokeillut L'Oréal Paris smooth sugar clearing scrube kuorintoja? 

KUN ITSEKRIITTISYYS MENEE YLI

19.7.2018


Moikka ja halusin kirjoitella teille tänään itsekriittisyydestä. Oikeastaan mun itsekriittisyydestä ja siitä, kun itsekriittisyys menee yli. Itsekriittisyyden oon saanut jo äidin maidossa, mut on kasvatettu itsekriittiseksi. Mun mielestä itsekriittisyys on ollut osa tervettä järkeä. Oon vasta viime aikoina tajunnut, kuinka salakalavasti olenkin todella yli itsekriittinen ja, kuinka oikeastaan mun itsekriittisyys välillä menee yli. Mä oon sinut mun painon kanssa. Oon sinut mun iän kanssa. Oon onnellinen mun elämän tilanteesta ja voin rehellisesti sanoa, että monessa asiassa koen ylpeyttä. Olen ylpeä itsestäni ja pääosin tosi onnellinen muikkeli kaikin puolin. Silti ajoittain ajan itseni tilanteisiin, että ahdistaa ja on jotenkin vaikea olla. Yli mietin ja yli analysoin asioita. Koen ahdistusta ja yhtäkkiä mieleni saattaa vallata epävarmuus. Se jos jokin on minulle todella kummalista. Olen aina ollut tosi itsevarma. Uskon, että itsevarmuuteni takana on pala itsekriittisyyttä. Olen hyväksynyt omat huonot puoleni ja sen, että kaikessa ei tarvitse olla hyvä, kuitenkin sorrun välillä äärinmäiseen itsekriittisyyteen.

Reilu viikko sitten koin samanlaista ahdistusta, saamattomuutta. Soitin hyvälle ystävälleni tunnin mittaisen ahdistus puhelun. Itkin ja pohdin ääneen asioita. Ystäväni sanoi hyvin rauhallisesti: "Siiri älä ole noin itsekriittinen" ja jatkoi "Sä aina ajat itses ahdinkoon omalla itsekriittisyydellä". Olin ihan hiljaa ja itku lakkasi. Mietin miten voisin puolustella, että "Enpäs ole". Paitsi, että mähän oon ja ihanaa, että ystäväni avasi silmäni. Ehkä tämän kesän paras oivallus itsestäni on ollut oman itsekriittisyyden tiedostaminen. Uskon, että jatkuvalla itsekriittisyydellä olen aiheuttanut kehossani stressireaktioita. En ole nimittäin ikinä kokenut olevani masentunut, mutta välillä olen huomannut itsessäni masennukseen taipuvia piirteitä.

En ole ikinä ajatellut itsestäni: "Olen tyhmä", "Olenpa ruma" tai "Enpä aloita, kun en osaa kuitenkaan".  Uskon, että itsekriittisyyttäkin on erilaista ja eritasoista. Minä en ole suoranaisesti ajatellut itseäni huonona. Olen ajatellut, "Hei muija sä pystyt parempaan!". Saattaa kuulostaa terveeltä itsensä kannustamiselta ja pääosin sitä hän se onkin. Nurja puoli tuleekin vastaan, kun ei osaa sanoa enää itselle ei ja kaikkeen on pystyttävä. Viime talvi oli minulle hyvä esimerkki tästä. Kävin hoitamassa mummaa Kurikassa koko talven. Arvatkaapa missä nyt muuten olen, kun tätä postausta naputan...? Ahnehdin töitä, vaikka tiesin, että koulukursseissakin on tekemistä. Mietin, että pitäisi tehdä sitä ja tätä ja kaikkea enemmän. Koko ajan päässäni oli ajatus: "Hei sä pystyt tehdä enemmän".

Liika itsekriittisyys ei johda mihinkään hyvään. Se on varma tapa polttaa itsensä loppuun. Tosiaan kirjoittelen tätä postausta Kurikasta Mumman luota. Kyllä on ihana olla täällä, mutta jos olen rehellinen itselleni en olisi jaksanut tulla tänne nyt. Olen ollut koko ajan menossa jossakin. Olisin kaivannut omaa aikaa ja omaa tilaa itselleni. Kukaan ei myöskään pakottanut minua tänne. Ihan itse taas ajattelin, että kyllä nyt on pakko jaksaa tulla. Ensi kerralla koitan kuunnella sisintäni ja mitä oikeasti haluan, enkä omaa itsekriittisyyden ääntäni "Tee sitä ja tee tätä".




Oletko sinä itsekriittinen? Onko jotain asiaa, missä sinulla itsekriittisyys on mennyt yli?

Latest Instagrams

© SIIRI KIVIHARJU. Design by FCD.
RewriteCond %{HTTP_HOST} ^www\.example\.com$ RewriteRule ^/?$ "http\:\/\/example\.com\/" [R=301,L]