HOTEL CAVOUR

18.11.2016


Milanon hotellimme esittelyä, johon ihastuin heti.
Hotelli oli neljän tähden hotelli Cavour ja hotelli oli aivan ihana. Täältä ei puuttunut mitään ja hotelli kokemus oli ihan parhaasta päästä.
Hotellin henkilökunta oli todella osaavaa ja avuliasta. Aina kun esimerkiksi kysyi apua paikasta niin he ottivat kartan, mihin piirsivät reitin. Varmasi monessa hotellissa tämä on aivan yleinen käytäntö, mutta silti niin kätevä ja helpotti liikkumista entisestään. Kaikki hotellin työntekijät niin respasta siivoojaan olivat todella ammattimaisia ja suhtautuivat työhönsä vakavasti. Hotellissa vallitsi rento ilmapiiri ja minuun ainakin teki vaikutuksen se, että en nähnyt yhtäkään nyrpeää naamaa koko hotellissa!

Pidin hotellin sisustuksesta. Se oli hotellin omainen, mutta kauniilla kukilla tehty erilaiseksi ja hyvin näyttäväksi. Tuoreita kukkia tuotiin lisää päivittäin. Ja huomasin joka kerta matkalla aamupalalle jonkin uuden kolkan, mistä löytyi upea kukka asetelma tai kimppu.
Toki tilat olivat muutenkin näyttävät. Korkeita marmori pylväitä, kristallikattokruunuja, ylväitä veistoksia ja romanttisia kierreportaita ja parvekkeita.




Tähän asti kuvat napattu Hotelli Cavourin sivuilta :)
Salakuva eteisestä. Olisin halunnut kuvata hotellia enemmänkin, mutta en kehdannut.
Henkilökunta ei varmasti olisi pistänyt pahakseen ja onhan se heillekin ilmaista mainosta. 
Näyttävät kasvi- ja kukkakoristeet
Suosikkini oli seinän sisälle upotettu kukka asetelma.
 En tiedä miten asetelmaa pystyttiin kastella, mutta se oli omaan silmääni hyvin aidon näköinen.

Parasta hotelli Cavourissa oli aamupala. Se oli aivan täydellinen ja tarjolla oli ihan kaikkea!
Oli erilaisia mehuja ja smoothieta, juustoja, makkaroita, tuoreita hedelmiä, mistä sai itse koota oman hedelmäsalaatin, erilaisia jogurtteja, pekonia, munia, kakkuja, muffineita, muroja, kuutta erilaista croisanttia ja vaikka mitä. Kahvi tai tee tarjoiltiin pöytään omassa pienessä kahvipannussa. Kukin sai itse valita minkälaisen kahvin halusi. En itse juo kahvia, mutta kieltämättä aamu latte näytti erityisen kutsuvalta.
Aamupala oli kivasti järjestetty omiin kahden tai neljän hengen pöytiin, joihin aina ihmiset erikseen ohjattiin. Oli ihana aloittaa joka aamu tukevalla aamupalalla. Rauhassa syöden ja kahden kesken keskustellen.







Aina Etelässä on pakko saada Nutellaa. En ikinä osta sitä kotiin, purkki olisi aivan liian vaarallinen ja houkutteleva. Pyöreät vihreät kiekot olivat tuorejuustoa ja ne maistuivat super hyviltä. Jos löydän tälläisiä samantapaisia pikku pakkauksia Suomesta niin aivan varmasti ostan.

Parasta ja suloisinta oli kuitenkin nämä marmeladi purnukat. Joka pöydässä oli samanlainen lautanen,  mistä sai valita leivän tai croisantin päälle omaa suosikkiaan. Tässä ei ole edes kaikki maut, koska suosikkini oli mandarini marmeladi, joka puuttuu kuvasta. Nam. Pitää käydä Stockkan herkussa etsimässä, jotain korviketta tällä uudelle koukutukselle.

Monia varmaan nyt kiinnostaa hotellin hintataso. Valitettavasti sitä en tiedä, koska kyseessä oli tosiaan minulle yllätysmatka. Enkä halua edes mennä sitä urkkimaan hotellin sivuilta, mistä se varmasti halukkaille löytyy. Hotellin sivuille pääset tästä.

Hotelli sijaitsi noin 10 minuutin kävelymatkan päästä Milanon ihan keskustasta esim. ( Duomo kirkolle.) Kävelimme aina keskustaan, koska matka oli niin lyhyt ja matkan varrella oli monia ihania italialaisia liikkeitä esimerkiksi oma suosikkini Elisabetta Franchi.

Hotellissa on erilaisia huoneita, joista puolet on sisustettu hyvin klassiseen tyyliin ja puolet modernisti. Mr. Brear oli valinnut meille modernin huoneen ja se oli tosi siisti. Teen huoneestamme kokonaan ihan eri postauksen, koska muuten tämä postaus venyisi aivan liian pitkäksi.

Myös itselle positiivinen asia oli, että meidän aikana paikalle ei ainakaan sattunut yhtäkään suomalaista tai edes pohjoismaalaista hotellivierasta. Aamupalla kuulin ainoastaan puhuttavan ranskaa tai italiaa. Ja jonkun belgiasta kotoisin olevan miehen kanssa vaihdoin hississä pari sanaa.'
Rauhaa rakastaville ja pelkästään aikuisten lomaa kaipaaville tämä on loistava paikka, koska ei myöskään lapsista näkynyt merkkejäkään. Jollain hotellin vieraalla oli mukanaan pieni koira, josta hotellin henkilökunta välittömästi piti huolta. Kun he odottelivat vuoroa respan työntekijälle niin toi toinen työntekijä vettä ja koiran keksejä pikku kaverille.

Hotellista minulla ei ole mitään moitittavaa ja voin suositella, sitä lämpimästi kaikille. Itse, kun palaan Milanoon yritän ehdottomasti saada meille Cavour :sta huoneen! :)



Lähetä kommentti

Latest Instagrams

© SIIRI KIVIHARJU. Design by FCD.
RewriteCond %{HTTP_HOST} ^www\.example\.com$ RewriteRule ^/?$ "http\:\/\/example\.com\/" [R=301,L]