MOTIVAATIOVINKIT LENKILLE

4.11.2016


Maalta kuvia. No ei ihan, Espoosta. En tiedä miksi nämä kuvat jäänyt julkaisematta, mutta nythän tälläiset peltokuvat sopii oikein hyvin. Kuvat on otettu vaan lenkkipolulta. Täällä on herätty jo kuudelta lämmittämään tupaa ja kalakeittokin on tehty. Ei ehkä ideaali vapaapäivän herätys aika, mutta maassa maan tavalla eikö niin? Mumma on tottunut heräämään aikaisin ja mökki, joka on pää osin puulämmittäinen tarvitsee aamusta puita pesään. On hyvä, että heräsin aikaisin, sillä täällä tulee pimeä nopeammin kuin Espoossa. Ja koska katulamppuja ei ole jäi eilinenkin lenkki haaveeksi. Kahdeksan jälkeen on ihan turha edes kuvitella menevänsä iltalenkille, jos ei ole taskulamppua mukana. Otsalamppu, nolo, mutta kätevä. Ajattelin tehdä "päivä minun kanssani# tyylisen postauksen täältä. Täällä kun päiväni ovat todella erilaiset kuin kotona ja menevät oikeastaan aikalailla mumman ehtojen mukaan. Kello on vasta 12.00 ja ollaan saatu niin paljon aikaiseksi.

Lenkkeily on ehdottomasti rakkain harrastukseni. Käyn lenkillä melkein päivittäin. Se on minun tapani rentoutua, rauhoittua, purkaa ajatuksia ja liikkua. Lenkkeily on hyvä ja edullinen harrastus. Sitä voi tehdä missä vain. Ensimmäiseksi pakkasin tännekin mukaan lenkkikengät ja kamat. Matkustaessa aamulenkki on hyvä tapa tutustua uusiin paikkoihin. Lenkkeilyn voi aloittaa milloin vaan ja se on ehkä helpoin tapa nostaa omaa kuntoa. Lenkille voi lähteä yksin tai kaverin kanssa. Näissä kuvissa olin lenkillä parhaan ystäväni kanssa. Asumme sopivan matkan päästä toisistamme niin lenkille on helppo lähteä yhdessä. Se on loistavaa yhteistä tekemistä ainaisen kahvilassa istumisen sijaan.

Hyviin lenkki kenkiin kannattaa panostaa. Niiden pitää istua hyvin jalkaan ja olla mukavat. Juoksukenkiä on kuitenkin melkein ympäri vuoden jossain alennuksessa ja esimerkiksi joskus lainasin äidin Prismasta ostettua 30€ kenkiä ja ne olivat loistavat jalkaan. Ja ihan perus mustat kengät, mitkä olivat ulkonäöltäänkin kivan sirot. Omat kenkäni on Adidaksen ja keväällä, jostain alennuksesta poimittu. Treenipaita on Niken ja varmaan nelisen vuotta vanha. Urheiluvaatteisiin oikeasti kannattaa panostaa! Tämäkin paita on kolmisen vuotta vanha ja hyvin säilynyt ja mikä tärkeintä se on miellyttävä paita. Paita hengittää, se ei ole hiostava. Paita on ohut, mutta silti lämmin.

Kokosin postauksen loppuun omat motivaatio vinkkini lenkille!






Nyt kun ilmat ovat viilentyneet ja pimentyneet on lenkille lähtö vähemmän mukavaa ja sitä helposti keksii muuta tekemistä illoiksi tai aamuiksi.

Tässä omat motivaatio vinkkini lenkille lähtöön:

- Tapa. Tee lenkkeilystä tapa. Valitse kaksi sinulle viikosta kaksi kiireettömämpää päivää, jolloin menet lenkille. Esimerkiksi sunnuntai ja keskiviikko. Älä luista näistä päivistä, jos ei tee mieli lähteä lenkille lähde edes 30min kävelylle. Ulkona mieli voi muuttua ja lenkki huomaamatta pidentyä. Tai jos ei niin ainakin pidit tavoitteestasi kiinni ja siitä muodostuu pikku hiljaa tapa.

- Kaveri, puoliso tai perheenjäsen mukaan. Vaikeampi luistaa sovitusta lenkistä, jos se on sovittu jonkun kanssa.

- Tulokset. Haluatko paremman kestävyys kunnon ja juosta vaikka puoli maratonin? Tai haluatko kiinteämmän vartalon? Kävely on loistava kropan kiinteyttäjä. Ja voithan yhdistää, vaikka lenkin tehokkaaseen pepputreeniin. Tee askelkyykkyjä ylämäkeen, juokse pieni spurtti ja tee sumokyykkyjä sarja yms.

- Voit syödä enemmän hyvällä omalla tunnolla, koska lenkillä kulutat kaloreita.

- Oma hetki. Tee siitä sinun hetkesi. Luo soittolista valmiiksi minkä laitat soimaan. Itse kuuntelen välillä lenkillä vbloggareiden videoita youtubesta. Kun keskittyy kuuntelemaan puhetta menee aika lenkillä tosi nopeasti.

- Fiilis. Lenkin jälkeen jää aina hyvä mieli. Oli lenkki lyhyt tai pitkä, silti liikunta piristää aina mieltä.

- Sportstracker. Oikeasti motivoi, kun näet kartalta reittisi, ajan, vauhdin ja poltetut kalorit. Voit kisata itsesi kanssa sportstrackerin avulla. Kierrän aina vähän aikaa samaa lenkkiä. Ensin aloitan kävelyllä, sitten puoliksi hölkkään, ja lopuksi yritän juosta matkaa. Haluan saada aina lyhyemmän ajan, kuin mitä viime kerralla

- Vaatteet. Kivoissa ja pirteissä lenkkivaatteissa on kiva juosta. Kesällä minulla on aina kirkkaita värejä lenkkivaatteissa ja värikkäät aurinkolasit päässä. Talvella kenkiin ja trikoisiin voi panostaa, koska ne näkyvät. Itse en tykkää räikeän värisistä lenkkitakeista, vaan suosin mustaa.

- Kilpaile salaa muiden kanssa. Moni valittelee, että ei jaksa lähteä lenkille, koska on kylmä ja talvi... No mutta sinäpä jaksat. Kehu itseäsi, että oletpa reipas ja tavoitteellinen. Meidän kulttuurissa itseä kehutaan aivan liian vähän ja se on melkein kiellettyä.

- Ajattele kauas. Jos nyt saat lenkkeilyn otettua tavaksi niin myöhemmin kroppa kiittää. Mitä nuorempana aloitat säännöllisen liikunnan, sitä kauaksi kantavammat ovat tulokset. Entiset voimistelijat voi aina erottaa joukosta hyvästä ryhdistä.

Lähetä kommentti

Latest Instagrams

© SIIRI KIVIHARJU. Design by FCD.
RewriteCond %{HTTP_HOST} ^www\.example\.com$ RewriteRule ^/?$ "http\:\/\/example\.com\/" [R=301,L]