UUSI RAKKAUS

30.11.2016


Viime viikon ikävät uutiset ja tunteet olivat kuitenkin pientä verrattuna tunteisiin, mitä sain aikaisemmin sinä samana päivänä kokea. Pääsin nimittäin näkemään kummipoikaani ensimmäistä kertaa. Menetin sydämeni hänelle täysin ja en varmasti ikinä osaa sanoa ei tälle pienelle kullannupulle.
Olen niin onnellinen, että vanhin ystäväni pyysi minua tämän pienen pojan yhdeksi kummiksi.
Ystäväni ja minä olemme tunteneet oikeastaan aina, koska äitimme saivat meidät lähekkäin ja niin meistä oikeastaan tuli ystäviäkin. Hän on ensimmäinen ystäväni ja me olemme tunteneet oikeastaan aina. Olemme asuneet samassa pihapiirissä lapsena, äitimme ovat olleet samassa työpaikassa ja molemmat ovat olleet yksinhuoltajia. Voisin sanoa, että ystäväni ja minun lapsuuteni ovat varmasti olleet aika identtiset. :D

Kuinka joku voi olla näin pieni ja valloittava<3
Kummina aion olla tukena, turvana ja mahdollisimman paljon läsnä. Sitten, kun et ole enää noin pieni ja en pelkää, että menet rikki niin tulet kummitädin luokse paljon kyläilemään.
Koko tämä kummius on minulle ihan uusi juttu. Ihana ja merkittävä juttu, mistä tuli heti astetta aikuisempi ja tärkeämpi olo.

Voin rehellisesti kertoa, etten ole kovin lapsirakas ihminen. Minulla ei ole ollut ikinä vauvakuumetta ja olen enemmän söpöjen koirien, kuin vauvojen perään. Tässä kun kyse, läheisen pienestä vauvasta niin huomaan, että käyttäydyn ihan eritavalla. Minä en lässytä vauvoille, mutta hänelle toistelin varmaan sata kertaa "Voi kuinka olet pieni" ja "Voi kuinka olet sileä". Hän herätti minussa heti sellaisen olon, että hänelle ei saa tapahtua mitään pahaa. Eikä varmasti tulekaan tapahtumaan, kun hänellä on turvalliset ja ihanat vanhemmat ja kasa kummeja pitämässä hänestä huolta.
Minä ainakin aion pitää parhaani mukaan.<3

Kuvassa vilahtaa uusi bomber takki. Parempia kuvia bomberista on tulossa. :)

Lähetä kommentti

Latest Instagrams

© SIIRI KIVIHARJU. Design by FCD.
RewriteCond %{HTTP_HOST} ^www\.example\.com$ RewriteRule ^/?$ "http\:\/\/example\.com\/" [R=301,L]