VÄRIÄ!

7.11.2016


Täällä tulee paljon vietettyä aikaa ulkona. Ja löysin kauniita värejä omasta pihapiiristä. Onneksi tajusin ikuistaa ne kuviin samantien, koska paksu lumipeite peittää ne nyt. Katsokaa kuinka soman ja kohmeisen orvokin löysin maasta. Kuva on ihan kuin keväältä, vaikka se on otettu nyt marraskuussa. Taisi olla orvokin viimeiset päivät ja lumi tehnyt nyt tehtävänsä, silti kuinka hauskaa kesäkukka kesällä marraskuuta.


Tälle kukkapensaalle jo talvi on tehnyt tehtävänsä ja kukat ovat kylmettyneet. Värit ovat silti pysyneet kukissa kauniin kirkkaina ja kesäisinä.


Pidän tästä kuvasta erityisen paljon. En ole mikään punaisten talojen ja puurakennusten ystävä. Tämä johtuu täysin siitä, että täältä löytää enemmän punaisia tupia valkoisine pielineen kuin laki sallii. Ikuinen kammokuvani onkin punainen tupa ja perunamaa. Kaupunkilaistyttö puoleni on vienyt voiton  sisäiseltä maalaistytöltäni.



Upea talviruusu! No ei. Täytyy myöntää, että pihalla seikkailessani menin hetken itsekkin halpaan ja, ajattelin, että kylläpäs erikoista. Menin lähemmäs ottamaan kuvaa ja repesin oikein ääneen omaa tyhmyyttäni. Mumman veli oli varmasti piruuttaan (pohjaanmaalla kun ollaan) keksinyt laittaa vanhan lahjaksi saadun ruusun vadelmapensaaseen kiinni. Vattupensaan lehdet näyttivät kaukaa ihan ruusunlehdiltä niin huijaus oli kyllä hyvä.  :D



Lähetä kommentti

Latest Instagrams

© SIIRI KIVIHARJU. Design by FCD.
RewriteCond %{HTTP_HOST} ^www\.example\.com$ RewriteRule ^/?$ "http\:\/\/example\.com\/" [R=301,L]