EN EDES TIEDÄ MISTÄ ALOITTAA TAI MIHIN LOPETTAA...

21.12.2016

Work, work, work


Niin siinä se tuli jo otsikossa. On ollut vähän sumuista viime aikoina tai ainakin mun päässä.
Eilen Töölönrantaa bussilla ohittaessani koko Töölönranta oli sumusta harmaana. Vain tummat puunrungot eroittuivat joukosta. Näky oli aika pelottavan oloinen, koska kaikki oli vain niin harmaata ja synkkää, silti olisi tehnyt vain mieli jäädä dösästä ja mennä kävelemään Töölönrantaan.
Näky oli jotenkin niin rauhoittava ja kuvasi koko viikon tunteitani.
Harmaata ja sumua.
Epävarmaa ja hapuilua.
Oli jotenkin lohdullista, että sillä hetkellä kaikilla muillakin oli yhtä sumuista ainakin konkreettisesti. Kukaan muukaan ei nähnyt sillä hetkellä selvästi eteenpäin, koska siltä minusta on tuntunut koko viikon. En näe eteenpäin.

Maailma on taas pyörittänyt ja osoittanut, ettei ikinä kannata vannoa ei koskaan ja olla varma tulevasta. Tuntuu aika oudolta kirjoittaa, kun tässä on ehtinyt vierähtää monta kirjoittamatonta päivää. Ei ole yhtään minun tapaistani, sillä siitä hetkestä lähtien, kun avasin bloggerin on kirjoittaminen ollut uudestaan lempiharrastukseni ja paras tapa selvittää päätä.
Olen minä näinä päivinä kirjoittanutkin ja paljon. Riipiviä tekstejä, joihin olen kaatanut ajatuksiani. Ne jääköön piiloon, kunnes jonain maanantai aamuna herään erityisen onnellisena auringon paisteeseen tai turvalliseen sateen ropinaan ja nuo tekstit tuntuvat mitättömiltä ja voin julkaista ne.

Kiireessä päälle on kasaantunut yllättävän kivoja asukokonaisuuksia vaatekaapin unohdetuista helmistä



Kiire. Onneksi on Stockkan Herkun valmis ruokatiski. Vähän terveellisempää valmisruokaa.
Ensiksi olin vain tosi väsynyt ja bloggaustauko tapahtui vahingossa.
Olen tullut kotiin joka ilta myöhään yleensä noin kymmenen aikaan töistä ja, silti aloittanut päivän joskus seitsemän aikaan lähtemällä salille ja ollut koko päivän menossa.
Niin se kahden päivän tauko meni näin.
Ja, sitten tuuli puhalsi korttitaloon ja viikonloppu menikin kortteja kerätessä. Alku viikko on mennyt uutta korttitaloa kasatessa ja puuttuneita kortteja keräten.

Tajusin vasta eilen, että on Joulu on nyt viikonloppuna! Lahjoja ennen eilistä olin ostanut pyöreät nolla, joten töiden jälkeen säntäsin jouluostoksille. Tein omasta mielestäni tosi kivoja lahja löytöjä. Yritän illalla ehtiä kirjoittelemaan toisen postauksen eräästä lahja ideasta, joka on varmasti monen äidin tai parhaan ystävän mieleen!
Oma paras ystäväni ansaitsisi vähintääkin oman saaren joululahjaksi. Hän on ollut sekavan viime viikkoni pelastus. <3

Ystävä tiskasi luonani. Ihailkaa tätä järjestystä!





Treenit on sujuneet tosi hyvin. Olen alkanut huomaamaan tuloksia itse. Treenit ovatkin ehkä juuri pitäneet järjen rippeeni kasassa.
No mikä on?
Tähän asti postausta luettuna on paljon tekstiä, mutta ei kuitenkaan paljon vastauksia.
Haluan olla mahdollisimman rehellinen ja sanonkin rehellisesti, etten ole vielä valmis puhumaan asiasta. Tästä asiasta en vielä tiedä edes milloin olen valmis siitä kirjoittamaan, mutta varmasti, kun joulu ja uusivuosi on juhlittu niin sitten aika siihenkin tulee.
Nyt haluan kirjoittaa kaikesta ihanasta jouluun liittyvästä, sillä ainakin minulle nuo kolme vapaapäivää tulevat enemmän, kuin tarpeeseen.

Kiiruhtakaa ostamaan viimeiset joululahjat, täyttäkää glögivarastot jouluksi ja vetäkää syvää henkeä, sillä kohta tämä kaikki jouluhössötys on ohi! Nautitaan joulusta täysin rinnoin, sillä onhan joulu vain kerran vuodessa (Thank god! :D)

Erityinen kiitos erityisestä sähköpostista. Se piristi mieltäni. Ihanaa keskiviikkoa kaikille. <3







Lähetä kommentti

Latest Instagrams

© SIIRI KIVIHARJU. Design by FCD.
RewriteCond %{HTTP_HOST} ^www\.example\.com$ RewriteRule ^/?$ "http\:\/\/example\.com\/" [R=301,L]