WHEN A DATENIGHT BECOMES A FIGHTNIGHT

10.2.2017

Perjantai klo. 20.59 mitä mä teen tietokoneen ääressä? Eikö mun pitäis olla syömässä miehen kanssa tai edes kotisohvalla viettämässä sitä laatuaikaa rakkaan kanssa. No enpä ole en. 
Odotukset rentouttavasta ja mukavasta viikonlopusta on vedetty vessanpöntöstä alas. Yksi turhautunut ja ärsyyntynyt muija näpyttää tietokonetta ja toinen (varmasti yhtä turhautunut) mies katsoo närkästyneenä telkkaria.

Tunnetila: ärsytys, joka muuttuu pian suuttumukseksi ja sen kautta suruksi.

Turhautumisaste välillä 1-10: 112.

Kiinnostus edes puhua asiasta toisen kanssa nolla. Illan tulevaisuuden näkymät heikot.

Eikö kuullostakin paljon paremmalta tavalta viettää perjantai on nauttia kotona itse miehen kanssa kokattua lihavaa riitaa, kun ravintolassa kokin valmistamaa pihviä? Lihava riita ei edes tarvitse kylkeen kastiketta ja jälkimaku katkeran suolainen. Ja halvemmaksikin tulee, koska lihavaa riitaa ei kannata nauttia viinin kanssa. Kuka sitä nyt olisi viini lasillista pitkän viikon jälkeen kynttilän valossa kaivannutkaan?

Fiilis: Miks just minä. Miks just tää ilta.

Itsesääli kylpy on oiva romanttinen ajanviete katetun lihavan riidan jälkeen. Muista laittaa kylpyyn paljon katkeran suolaista kylpysuolaa.

Hiljaisuus vain pahentaa asioita, sillä riita vaan paisuu ja paisuu mun päässä, kuin pullataikina uunissa. Luonto ei vaan anna periksi. En aloita taas tätä riidan selvittelyä. Nyt en aloita.
Ollaan, ollaan vaikka koko iltaa ja huominen kanssa hiljaa. Pää on samaan aikaan täynnä ja samaan aikaan tyhjä. Turhauttaa. Turhauttaa niin paljon.







Tappelu rakkaan kanssa on jotenkin ruman kaunista. Se repii ja raastaa, mutta usein vahvistaa.
En haluaisi sanoa tätä ääneen, mutta se kasvattaa. Se kasvattaa ainakin minulla omaa kuorta.
Jokainen tappelu oli se sitten vähemmän raastava tai melkein kappaleiksi repivä kasvattaa minulle pienen kerroksen tuota kuorta.
Tiedättekö, kun puun leikkaa auki niin puusta voi laskea vuosirenkaat?
Välillä olo on, kuin vanhalla puulla. Niin, että jokainen rengas sadoista kuvastaisi yhtä riitaa.
Sitten, kun niitä vuosirenkaita on tarpeeksi paljon ei jaksa edes säikkyä jokaista pikku riitaa tai tuulen puuskaa. Myrskyjä on koettu niin paljon ja niistä opittu, että vaikka ne kuinka koettelevat niin ajatus siitä, että on niistä aikaisemminkin selvitty hengissä eikä kaaduttu myrskyssä pitää vahvana.
En haluaisi muuttua vanhaksi kylmäksi puuksi, joka pysyy pystyssä, vaikka se lahoaisi täysin sisältä.
Haluan olla nuori puu, joka on notkea ja jaksaa innokkaasti kasvaa ja kehittyä joka vuosi, joka tuulessa huojuu, kuin viimeistä päivää. En haluaisi myöntää itselleni, että olen kaukana nuoresta puusta. Olen muuttunut vanhaksi puuksi.

Miksi en halua sanoa sitä ääneen? Eikö ole hyvä, jos on kuorta ja kestää riidat?

Tavallaan on ja tavallaan ei. Kuori suojaa minua itseni satuttamiselta, mutta samalla se sulkee pois muita. On vaikeampi päästä lähelle, jos ympärillä ympäröi paksu kuori.



2 kommenttia

  1. Päädyin sun blogiin, ku sun teksti oli blogilistalla näkyvissä. Oliko toi pätkä mun iltaa .... Rehellinen teksti, arvostan. Jaksamisia. <3

    VastaaPoista
  2. Wow mikä kirjoitus. :O

    VastaaPoista

Latest Instagrams

© SIIRI KIVIHARJU. Design by FCD.
RewriteCond %{HTTP_HOST} ^www\.example\.com$ RewriteRule ^/?$ "http\:\/\/example\.com\/" [R=301,L]