HIUSTEN KASVATUSVINKKEJÄ

4.3.2017


Kerroin omien hiusteni tarinan tässä postauksessa. Omat hiukseni ovat joutuneet vaikka mille koetukselle ja aloitin pari vuotta sitten tunnollisen hiusten kasvatuksen. Hiukseni olivat tuolloin kokeneet. Olen kokeilut keinoja kaihtamatta, vaikka mitä poppaskonsteja hiuksiini ja haluan nyt jakaa omat niksini unelma tukan kasvattamiseen.

Ensiksi haluan kertoa pari karua faktaa ja toivon, että näitä sisäistämällä säästät aikaa ja rahaa.
Jo vahingoittunutta ja haaroittunutta latvaa ei pelasta mikään kallis hoito-öljy. Kannattaa siis aluksi aloittaa, kunnon latvan lyhennyksellä. Itse säästelin turhan pitkään latvojani ja hiukseni saivat kunnon kasvu spurtin siitä, kun vihdoin maltoin kampaajan antaa leikata niistä kunnolla pois. Latvat eivät enää haaroittuneet samalla tavalla kampaaja käyntien välissä. Älä tuhlaa kalliisiin kampaamotuotteisiin. Kaikista eniten huomasin hiuksiini vaikuttavan omat elämäntapani. Kampaamotuotteet ovat hyvä lisä, mutta ne eivät korvaa monipuolista ruokavaliota.

1. Aika
Mikään ei tapahdu nopeasti. Hiustenkasvu on jokaisella yksilöllistä. Keskimäärin hius kasvaa noin sentin kuukaudessa. Anna siis aikaa hiustenkasvatus projektille.

2. Kemikaalit.
Älä altista hiuksiasi voimakkaille kemikaaleille. Luovu hiusväreistä jos pystyt tai vähennä hiustenvärjäys minimiin. Myös monissa hiustuotteissa on haitallisia kemikaaleja hiuksille esimerkiksi. hiuslakassa on alkoholia, joka kuivattaa hiusta. Vältä turhaa muotovaahdon ja lakan käyttöä.

3.Stressi
Tähän on vaikeampi vaikuttaa, mutta ainakin minulla stressi näkyy heijastuu suoraan hiuksiini. Älä ota hiustenkasvatusprojektista sen enempää stressiä. Hiukset kasvavat kyllä. Vaikea elämäntilanne voi myös näkyä hiuksissasi, ole armollinen itsellesi hiukset eivät ole se tärkein juttu. Terveys on. Ja hyvä terveys on avain hyviin hiuksiin.

4. Raudan poisto hiuksista
Tämä on ohje etenkin vaaleahiuksisille, koska vaaleat hiukset imevät itseensä paremmin ulkoa epäpuhtauksia ja epätoivottuja mineraaleja vesijohto vedestä niinkuin rautaa. Tee raudan poisto kampaajalla tai kotona apteekista saadun askorbiinihapon avulla. Tämä on yksi merkittävä asia, mikä on varmasti parantanut hiusteni kuntoa. Joka kerta, kun kampaajani tekee raudan poiston hiuksiini hius oikein ponnahtaa korkealla hiusjuuresta. Väri on kirkkaampi ja puhtaampi. Raudan poisto myös poistaa vihertävyyttä hiuksista, mitä kasaantuneet epäpuhtaudet vaaleille hiuksille aiheuttavat.

5. Säännöllinen leikkaus
Leikkaa hiuksiasi parin kuukauden välein kampaajalla, jotta latva pysyy hyvässä kunnossa. Muista, että jos hiuslatva pääsee haaroittumaan pitää aina kampaajan kerralla pätkäistä enemmän pois. Säännöllinen hiustenleikkuu pitää latvasi kunnossa.

6. Vältä kuumia hiustenmuotoilulaitteita
Minimoi suoristusrautojen ja kihartimien käyttö, jopa fööni olisi hyvä jättää pois. Jos föönistä ei pysty luopumaan niin aina puhaltaa hiukset viileällä ilmalla kuivaksi.

7. Lisäravinteet
Biorin kuuria olen kokeillut ja sain sen avulla ihan hyviä tuloksia aikaan. Hinta on aika kallis ja nyt olenkin kokeillut edullisempaa Evonia kuuria. Raportoin sen käytöstä, kun olen syönyt sitä muutaman kuukauden. Myös sinkki, rauta ja omega kolme tabletit ovat hyvä lisä ruokavalioon.

8.Välineet
Käytä luonnonharjasta tehtyä harjaa ja kampaa hiukset harvapiikkisellä kammalla. Muoviharja TangleTeaser on monien suosikki ja käytin kyseistä harjaa itsekin monta vuotta, kunnes löysin postauksen missä bloggari kertoi sen ohentavan latvoja. Pakko kyllä sanoa, että pelkästään luonnonharjaan itsekin siirtyessäni kampaaja huomasi eron seuraavalla kampaaja kerralla. Voi olla, että oma hiuslaatuni on vain niin oikukas, ettei ihmeharja ollut oikea valinta sille. Puhelinlankaponnarit ovat yksi asia, mistä en luopuisi mistään hinnasta.

9. Hiustenlaitto
Pidä hiukset yöllä rennolla nutturalla tai löysällä letillä, jotta latvat eivät nukkuessasi hankaudu tyynyyn ja mene sotkuun. Talvisin korkea nuttura pelastaa pitemmän tukan takkuuntumisen takkia vaste.

10. Suojaus.
Suojaa talvella hiukset kylmyydeltä pipolla ja kesällä hatulla auringolta. Etelän matkaa varten on myös hyvä hankkia UV-suojan sisältämä aurinkosuoja hiuksille. Vinkkinä esim. monissa hiusten lämpösuojissa on samalla UV-suoja ja ne ovat yleensä paljon edullisempia, kuin erilliset aurinkosuojat hiuksille.

11. Pesu
Vanha kansa sanoo "Älä pese itseäsi kaljuksi." Hiukset eivät luonnostaan rasvoitu jokapäivä ja eivät tarvitse niin tiheää pesuväliä. Yritä vähentää hiustenpesua, vaikka joka toiseen päivään ja pikku hiljaa kasvattaa sitä. Kuivashampoo on hyvä pesuvälien pidentäjä.

12. Päänahka.
Pidä huoli päänahastasi. Jos se on kuiva niin kosteuta. Hyvä tapa on esimerkiksi hieroa kookosöljyä päänahkaan ja antaa sen vaikuttaa yön yli ja aamulla pese hiukset normaalin tapaan. Hiero muutenkin päänahkaa ja se vilkastuttaa päänverenkiertoa ja on todettu vauhdittavan hiustenkasvatusta.

13. Kuorinta
Päänahka näkee kaikenlaisia muotoilutuotteita jo pelkästään vuoden aikana. Joskus hidas tai estynyt hiustenkasvu voi olla tukossa olevat hiusjuuret. Apteekeissa ja kampaamoissa myydään hyviä päänahan kuorintoja, jotka kuorivat kasaantunut muotoilutuotteet pois.

14. Uni.
Terveelliset elämän tavat, stressittömyys ja kunnon yöunet vaikuttavat kaikki hiuksiisi. Niinpä nukkuminen on hyväksi koko keholle ja hiuksille.

15. Ruokavalio
Tämä kohta kesti minulle pitkään ymmärtää ja ajattelinkin kalliiden hiustuotteiden pelastavan tämän kohdan. Monipuolinen ja terveellinen ruokavalio vaikuttavat varmasti ehkä eniten siihen, miten voit vaikuttaa hiustesi kasvuun. Syö kalaa, lihaa, viljoja, kasviksia ja maitotuotteita.

16. Vesi
Runsasveden juonti. Vettä ei muutenkaan voi juoda liikaa ja se on hyväksi aineenvaihdunnalle ja iholle.

17. Oikeanlaiset hiustuotteet.
Jos latva on kuiva käytä kosteuttavaa, jos hiukset ovat vaikeasti käsiteltävät käytä silottavia tuotteita jne. Helli hiuksiasi hiusnaamiolla ja voit, jopa korvata sillä hoitoaineen kokonaan. Aina hinta ei ratkaise onko tuote hyvä vai ei.

18. Syväpuhdistus
Erilaiset hiustuotteet kertyvät päänahkaan ja hiuksiin. Ne voivat jopa tukkia hiusjuuria ja hidastaa hiusten kasvamista. Kampaamoissa myydään monia hyviä syväpuhdistavia shampoita ja markettituotteista Herbinan versio on mainitsemisen arvoinen. Älä kuitenkaan pese syväpuhdistavalla shampoolla liian usein, koska se kuivattaa hiusta.

Lisää hiusten kasvatus vinkkejä otetaan vastaan. ; )

4 kommenttia

  1. Toi raudanpoIsto on ihan paras! Asun vanhassa talossa, jossa vanhat putket niin raudan poisto pelastaa aina pikku hiljaa samentuvan hiusvärin :)

    VastaaPoista
  2. Turkista ja kiiltävää nahkaa, vinyyliä. Lisää!! Upea lady!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos paljon ihanasta kommentista. Tästä postauksesta löytyy koko päivän asu: https://siirikiviharju.blogspot.fi/2016/11/furcoat-and-little-leatherdress.html :))

      Poista

Latest Instagrams

© SIIRI KIVIHARJU. Design by FCD.
RewriteCond %{HTTP_HOST} ^www\.example\.com$ RewriteRule ^/?$ "http\:\/\/example\.com\/" [R=301,L]