END OF THE SUMMER

4.9.2017

End of the summer. Kesä tuli ja kesä meni.
Perjantaina päätin, että uhmaan vielä kerran tätä alkavaa syksyä pukeutumalla kesäisiin sävyihin ja kesäisiin vaatteisiin. Huijasin vähän ja laitoin päälleni neuleen, mutta tuo takkina toimiva liuhuke ei ole takkia nähnytkään. Liuhuke ehkä on parhaiten kuvaava sana, koska se ei lämmitä yhtään ja on nimenomaan, kuin tehty kesä iltoihin. Kun ei ole kylmä, mutta vähän viileä ja kaipaa jotain harteille.
Perjantai oli ihmeellisen lämmin, koska edes yhdentoista aikaan illalla ei tullut, kuin vähän viileä.

Valkoiset revityt farkut ovat tänä kesänä jääneet melkein pitämättä niin halusin vetää ne vielä jalkaan. Nyt ne ovatkin jo kellarin uumenissa odottamassa ensi kesää. Platform kenkiin olen hurahtanut täysin tänä kesänä ja nämä beiget varpaat paljastavat yksilöt ovat olleet kaverilta lainassa. Mielettömän mukavat, vaikka ovatkin todella korkeat.

Syksy on tullut ja mielessä pyöriikin harmaan eri sävyt, paksut neuleet ja lämpimät suuret huivit. Vaikka kesä tuli ja meni odotan juuri tätä syksyä paljon. Minulla on paljon tavoitteita tälle syksylle. Niihin palaan myöhemmin oman postauksen kera.



Takki - Modtex
Neule - Bikbok
Housut - Zara
Kengät - Bianco


Summer always ends with good memories <3

4 kommenttia

  1. Kauniita kuva. Näistä välittyy loppukesän lämmin ja syksyinen fiilis! ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Aamulenkillä kyllä huomasi, että kyllä se syksy nyt tuli ja lämpimät ilmat vaihtuneet kirpeän raikkaisiin aamuihin. :)

      Poista
  2. Hyviä ajatuksia, mutta älä ota huulia. Sulla on mahtavat huulet jo nyt !<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo siihen on vielä pitkä matka jos otan, JOS OTAN : )

      Poista

Latest Instagrams

© SIIRI KIVIHARJU. Design by FCD.
RewriteCond %{HTTP_HOST} ^www\.example\.com$ RewriteRule ^/?$ "http\:\/\/example\.com\/" [R=301,L]