MUMMAT JA PAPAT TARVITSEVAT SINUA

23.2.2018


Täällä taas Kurikassa mumman luona. Itse asiassa lähdin tänne jo alkuviikosta mummaa katsomaan. Blogia pitkään lukeneet tietävätkin, että vietän vuodessa aika paljon aikaa täällä mumman luona. Nyt, kun olen koulussa olen pystynyt viettämään täällä enemmän aikaa, koska koulusta on paljon lomaa. Ymmärrän, että kaikki eivät pääse samalla tavalla monta kertaa vuodessa omaa mummaa tai pappaa katsomaan. Etäisyydet isovanhempien luokse ovat pitkiä, arki hektistä ja vapaa aika kortilla. Olisi minullakin ollut kotona sata hommaa  tehtävänä. Suoraan sanottuna olisin mieluummin jäänyt kotiin, kun matkustanut tänne kuuden tunnin bussimatkoja edes takaisin muutaman hassun päivän takia. Mumma on kuitenkin vanha ja hän tarvitsee minua täällä. Hän asuu yksin puulämmitteisessä talossa keskellä metsää eikä se elämä varsinkaan näin kovilla talvipakkasilla ole täällä kovin kasevaa. Päivät kuluvat taloa lämmittäessä ja koti askareita suorittaen. 

Minulla ja mummallani on erityinen suhde. Hän on minulle kaikki. Hän on aina tukenut ja auttanut minua elämässäni. Nyt on minun vuoroni auttaa häntä. Puhun aina, että mummani on kasvattanut minut, koska olen viettänyt täällä niin monta kesälomaa, syyslomaa, talvilomaa, Joulua ja vapaita viikkoja, kuin vain muistan. Tottakai koen myös osittain velvollisuudeksi tulla tänne. Kaikilla ei ole varmastikaan yhtä läheiset suhteet isovanhempiensa kanssa, kuin minulla. Sentakia voi edes sunnuntai kahville lähteminen tuntua vaivalloiselta. Silti tuolla on monta pappaa ja mummoa, jotka varmasti kaipaisivat niitä sukulaisia tai lapsenlapsia kylään. Eikä se mumman ja papan muistaminen tarvitse olla aina kylään menemistä. Se voi olla puhelinsoitto tai kortin lähettäminen. Hyvinkin pieni asia, joka on tuolle vanhukselle suuri asia. Tuo pieni muistaminen, joka lämmittää hänen mieltään voi olla, jopa päivän kohokohta. 



Isän puolen isovanhempiin minulla ei ole ikinä ollut näin läheisiä välejä. Silti heitäkin tuli nähtyä muutaman kerran vuodessa, silloin kun he vielä elivät. Vaikka näinkin heitä vähemmän yritin muistaa heitä korteilla ja puhelinsoitoilla. Silloin, kun me näimme he aina jaksoivat muistaa jokaisen kortin tai kirjeen minkä heille olin lähettänyt. Niin pienillä asioilla, kuin joulu tai pääsiäiskorteilla oli heille suuri merkitys. 

Moni vanhus on masentunut ja suoraan sanottuna odottaa sitä viimeistä päivää. Olo on yksinäinen ja elämän ilo hiipunut. Silloin tuo pienet muistamiset tai vierailut ovat kultaakin kalliimpaa. 

Ymmärrän, että monilla on suuri kynnys mennä vierailemaan isovanhempiensa luona. Varsinkin, jos edellisestä kerrasta on kulunut aikaa. Minulla ei ole kynnystä tulla Mumman luokse. Mumman koti on aina ollut minulle, kuin oma koti. Itseasiassa miellän, että täällä on kotini. Tänne myös voin tulla ilmoittamatta ja, vaikka ottaa kasan kavereita mukaan. Mumma ottaisi minut aina lämmöllä vastaan. Itsekään en ole täydellinen ja, vaikka äitini asuu kirjaimellisesti naapurissa saatan viettää täällä keskimäärin enemmän vuodessa aikaa, kun äitini luona. Vielä, kun asuin Helsingissä oli paljon hetkiä, kun olimme mumman kanssa lähes päivittäin tekemisissä ja äitini kuulumiset kuulin mummalta puhelimen välityksellä. Nyt olenkin skarpannut koittanut raahata peppuani myös tuonne naapuriin perhettäni katsomaan. Onneksi on whatsapp, jonka avulla voi nopeasti ja helposti vaihtaa kuulumisia.

Minun on helppo tulla Kurikkaan mumman luokse, mutta rehellisesti sanottuna eihän täällä aina sitä kivointa aikaa vietetä. Ei ole helppoa,  kun näet sinulle rakkaan ihmisen kärsivän vaivoista ja välillä on itkukin tullut kurkkuun niin mummalla, kuin minullakin. Silloin, kun olin vielä kokopäiväisessä töissä oli vielä hankalempaa löytää aikaa tänne tulemiselle. Kyllä sitä aikaa kuitenkin aina löysi, jos vain halusi. Kyllä minunkin on tehnyt monesti mieli varata, vaikka pieni kaupunkilomamatka eikä tulla tänne. Eilenkin koko päivä kului mattoja tampaten, imuroiden, lattioita pesten ja puutöitä tehden. Ajattelen aina, että kyse on vain muutamasta päivästä ja mumma saa sellaisen olon, että häntä ei ole unohdettu tänne mökkiin. Hän saa apua ja mikä tärkeintä hän saa seuraa. Hän saa jutella, muistella vanhoja ja purkaa sydäntä. Hänellä on edes sen hetken täysin turvallinen olo ja, että joku oikeasti huolehtii ja välittää, kun olen täällä. 

Suomessa on ikävä kulttuuri, että vanhukset säilötään vanhainkoteihin ja unohdetaan sinne oman onnensa nojaan. Vanhainkodeissa on paljon hyvääkin, mutta myös vanhainkodissa asuvaa mummoa tai pappaa voisi välillä käydä katsomassa. Pieni vaiva sinulle, iso merkitys hänelle. Arvostan suuresti kaikkia vanhuksien kanssa työtä tekeviä ja omaishoitajia. Se ei todellakaan ole se helpoin työ. Monelle vanhukselle se vanhainkodin hoitaja voi olla ainoa läheinen. 

Samat tarinat minäkin olen kuullut täällä. Kuullut kaikki vaivat ja porotukset. Kuullut, kuinka maailma oli ennen parempi paikka ja päivittelyt mihin tämä maailma on menossa. Toivottavasti saan kuulla nuo samat tarinat vielä monta kertaa uudelleen.<3


8 kommenttia

  1. Oot niin ihana kun käyt katsomassa sun mummiasi noin usein! <3 Ja ihana lukea miten hyvät välit teillä on :) Mummosi arvostaa varmasti. Mulla itsellän on isovanhemmat kaukana eikä olla yhteyksissä. Yksi rakas mummoni on jo kuollut eikä ole sukulaisia sitten oikee muuten.. Onneksi miehellä on ihanat mummit, jotka ovat kuin mummeja mulle :D

    Vanhuksien kanssa työskentely on ihan parasta ja se on mun juttuni. Vanhusten hoidosta on kauhean negatiivinen kuva ja ihan kun ne laitokset olisivat ihan kamalia paikkoja.. :/ En mä itsekkään rehellisesti sanottuna haluaisin vanhana laitokseen, ei kukaan halua vaan asua tietenkin kotona. Mutta noissa on kuitenkin vanhuksille seuraa, hoitoa ja turvaa ympäri vuorokauden. Toki voi olla yksinäinen, mutta kuitenkin saa halauksia hoitajilta, juttelua jos siltä tuntuu ja virikkeitä. Monet kyllä käyvät omaisiaan katsomassa mikä on todella hyvä juttu, mutta kaikilla ei niitä omaisia ole.

    Ajatuksia herättävä teksti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä monella on niistä huono kuva, koska media nostaa usein ääri esimerkkejä vanhustenhoidosta esille. Harvoin niistä hyvistä puolista puhutaan, niin suomalaiseen tapaan...
      Ihanaa, että oot löytänyt sen sun jutuksi. :) Mä en itse ikinä pystyisi tehdä sitä työtä, vaikka omaa mummaa hoidankin ja olen paljon vanhusten kanssa tekemisissä hänen kauttaan.
      Ja se on ihan totta, että kaikilla ei niitä omaisia ole ja, silloin vanhus voi saada paljon uusia ystäviä ja seuraa vanhainkodista. :)

      Ja tosiaan pakko vielä sanoa loppuun, että ei minusta aina ole pakko olla yhteyksissä isovanhempien kanssa. Joillakin on huonot/viileät välit syystä ja toisesta, mutta tosi moni puhuu "pitäisi nähdä" ja ei sitten saa aikaiseksi nähdä. Sitten omatunto kolkuttaa, kun se ei ole enää mahdollista. :/

      Poista
  2. Mulle tulee aina niin ihana ja lämmin fiilis kun luen että oot taas mummisi luona <3 Minua ihan hävettää kuinka harvoin itse käyn omieni luona vaikka asutaan samassa kaupungissa. Etenkin äitini äiti on ollut lapsuudesta asti niin paljon mukana elämässä, joten sanoisinko että siis on lähemmät välit häneen, joten pitäisi ehdottomasti käydä useammin. Ihan harmittaa kun ei olevinaan kerkeä, mutta arki... Pitääkin heti seuraavalla vapaalla lähteä mummin luona käymään :) Toki myös isän äidin luona pitää käydä vaikkei hän ollutkaan lapsuudessani niin paljon mukana, on hänkin silti tärkeä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kata. <3 Kiva saada tuollaista palautetta. Välillä sitä miettii kiinnostaa ketään mummo jutut ja olenko vain tullut mökkihöperöksi täällä. :D
      Mulla jäi isän isovanhempiin vähän heikommat välit, mutta olin lapsena aina kaikki lomat täällä. Ja halusin aina itse tulla tänne Kurikkaan niin ei sitä lapsena miettinyt. Isompana kyllä ja sitten aloin juuri lähettämään enemmän kortteja ja soittelemaan. Onneksi äiti kyllä piti huolen muistamisista, kun olin pienempi, koska olin vain MUMMA MUMMA... Ja taidan olla pahoon vieläkin. :D<3

      Poista
  3. Upea postaus tärkeästä aiheesta! Tosi kiva lukea, miten läheisiä olette isovanhempiesi kanssa ja että koet tärkeäksi käydä heidän luonaan usein. Tunnistan myös tuota samaa, että tuntuu vaikealta nähdä se omien isovanhempien haurastuminen. Ehkä sitäkin tärkeämpänä osaa pitää niitä hetkiä, kun saa olla vielä yhdessä.

    www.stoori.fi/minna-rajala

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Minna.<3 Itselläni se on niin ja samalla, vaikka se onkin samalla raastavaa, mutta omalla tavalla se valmistaa tulevaan.. Jokainen hetki on silti tärkeä, vaikka vauhti olisikin yhteisillä kävelylenkeillä hidastunut.<3

      Poista
  4. todella hyvä postaus<3 isovanhempia ei tosiaan tulisi unohtaa, itse tykkäsin kun äidin ja siskon kanssa käytiin kaikki iisalmessa koulussa tai töissä niin aina aamuisin käyriin mummolassa aamupalalla, oli ihanaa aloittaa päivä mummon ja ukin luona<3 nyt pitää muistaa tehdä aikaa kyläilylle kun en enää sitä kautta kulje kouluun. Toisen mummo sitten sairastaa alzheimerin tautia ja olenkin ollut paljon paapan apuna niin paljon kun vain pystyy, silti tulee huono omatunto tuntuu että pitäisi ehtiä enemmän, mutta tärkeintä on, että käy ja soittelee, niin kiitollinen kun itse saa olla kun isovanhemmat on kaikki edelleen täällä ja läheisiä ja varsinkin mummon sairastuttua sen on tajunnut kuinka arvokasta se aika on ja miten nopesti se voi hävitä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tapa aloittaa päivä. Voi kun noin pystyisi aloittamaan joka päivä<3
      Ja hyvä, että oot ollu apuna. Apu on aina korvaamatonta.<3 Tiedän niin tuon huono omatunto jutun, koska itselle tulee aina huono omatunto, kun mumman luota lähtee. Vaikka ei pitäisi olla, koska pitäähän sitä omaa elämääkin elää. :)

      Poista

Latest Instagrams

© SIIRI KIVIHARJU. Design by FCD.
RewriteCond %{HTTP_HOST} ^www\.example\.com$ RewriteRule ^/?$ "http\:\/\/example\.com\/" [R=301,L]