HUONO LAPSI

12.7.2018

Kesäkuussa juhlittiin uusia ylioppilaita ja kouluista valmistuvia. Iltalehdessä oli tuolloin artikkeli, mikä käsitteli aihetta, minkälaista häpeää seuraa siitä, kun oma lapsi ei valmistu. Luin artikkelin haastatteluja, missä yksi vanhempi kertoi suvussa aiheutuneen välirikkoja, kun lapsi ei valmistunut ja toinen vanhempi häpesi, kun oma lapsi ei päässyt ylioppilaaksi. Sitten olisi se kommentti, joka särähti korviini. "Kamala, kun minun lapseni on huono lapsi, kun ei valmistunut ajoissa. Minusta jotenkin tuntuu käsittämättömältä, että joku kuvaili lastaan huonoksi lapseksi, koska tämä ei valmistunut ajallaan ylioppilaaksi. Tekeekö se huonon lapsen, jos koulu venähtää vuodella tai? Tai mitä jos tuo valkolakki jää kokonaan ponnisteluista huolimatta saamatta? Onko tämä nuori sitten huono lapsi? Minusta ei todellakaan. Jokainen ihminen on erilainen ja jokaisella lapsellakin on omat vahvuutensa. Kylmä fakta on, että kaikki eivät ole hyviä koulussa ja jokaisesta ei voi tulla lääkäriä tai ylioppilaita, mutta ei ylioppilas papereiden puute kenestäkään huonoa lasta tee. Jos äitini olisi minulle ylioppilas kirjoituksiin mennessä kertonut kokevansa häpeää, jos en läpäise kokeita niin olisin varmaan jättänyt tahallisesti ylioppilaskirjoitukset väliin... Ilmeisesti tällaisia "huonon lapsen" ajatuksia nämäkin.

No se siitä iltalehden mieltä ylistävässä kirjoituksesta ja palataanpa otsikkoon huono lapsi. Minä koin pari kolme viikkoa sitten olevani huono lapsi. En, että siitä kukaan perheenjäsenistäni olisi minulle  siitä maininnut, vaan itselleni tuli sellainen olo. Muutin aika nuorena pois omilleni ja olen aina arvostanut omaa tilaa ja itsenäisyyttäni. Onnistun myöskin usein täyttämään kalenterini pitkälle ja syventymään omiin asioihini. Perheeni on minulle todella tärkeä, mutta näen heitä loppujen lopuksi aika harvoin. Toisaalta näen mummaani suhteellisen paljon ja vietän hänen kanssaan paljon aikaa, mutta oikeasti välillä hävettää myöntää kuinka vähän näen esimerkiksi äitiäni. Omaa äitiäni, joka asuu viiden minuutin kävelymatkan päässä kotoani. Äitienpäivänä olen aina käynyt kotona. Tänä vuonna oli ensimmäinen äitienpäivä, kun en päässyt kotiin käymään. Olin kipeä. Lupasin viedä äidin myöhemmin syömään. Kävimme syömässä, mutta arvatkaa mitä tajusin. En ollut nähnyt omaa äitiäni kahdestaan varmaan seitsemään vuoteen. Kyllä olen käynyt kotona ja nähnyt perhettäni eli siinä samalla äitiäni. Viime vuonna äiti mursi jalkansa ja kävin kotona kerran viikossa auttamassa, siivoilemassa ja viihdyttämässä äitiä, mutta jos rehellisiä ollaan olisiko tuolloin tullut mentyä niin usein kotiin, jos äidin jalka ei olisi ollut poikki?  



Minulla on hyvät välit äitini kanssa, laitamme silloin tällöin viestiä. Silloin tällöin on hyvä sanavalinta, koska olemme molemmat meneviä ja tuhat rautaa tulessa tyyppejä. Eipä ole se kuuluisa omena kauas ole puusta pudonnut. Aina voin äidille soittaa, jos siltä tuntuu. Olen silti itse laiminlyönyt häntä ja en ole viettänyt hänen kanssaan kahden keskistä aikaa. Olen suoraan sanottuna ollut huono lapsi. Vuodessa käyn monta kertaa Kurikassa mumman luona, joka asuu 5-6 tunnin ajomatkan päässä. Miten voi siis olla niin hankalaa nähdä omaa äitiä, joka asuu viiden minuutin kävelymatkan päässä. Again, huono lapsi.

En ikinä sanoisi lastani huonoksi lapseksi, jos hän ei loistaisi koulussa tai, vaikka hän lähtisi maailmalle aka viiden minuutin matkan päähän eikä tulisi kylään usein. Minulle ei äiti ole, koskaan sanonut, että olisin ollut huono lapsi. Koin tämän tunteen ihan itse, koska nautin äitini seurasta ja meillä oli tosi hauskaa yhdessä syömässä. Se oli hyvä muistutus, että jatkossa näen äitiäkin useammin ja yritän olla hieman parempi lapsi. En ehkä olisi tajunnut kahden keskisen ajan tärkeyttä, jos joku olisi muistutellut minulle: "Oletpa huono lapsi, kun et käy kotona." Onneksi minulla on rakastava ja ymmärtävä äiti, joka on antanut minulle kaipaamani tilaa, silloin, kuin olen sitä kaivannut. Hän on antanut minun elää omaa elämääni, tehdä omia päätöksiäni, tukenut, kun olen tehnyt virheitä ja myös antanut minun rauhassa olla välillä se "huono lapsi". Hänelle en ole ikinä ollut se huono lapsi ja se vasta on jotain, mistä olen kiitollinen. <3


8 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Voi kiitos ja ihanaa, kun kommentoit! :)

      Poista
  2. No siis oon pohtinu tätä samaa monta kertaa..porukat asuu kans 5 min kävelymatkan päässä, mut liian harvoin tulee poikettua muuten kuin lenkillä nopeesti.. pitäis käydä useemmin!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, etten oo ainoa. En tiedä mikä siinä on niin hankalaa. :D

      Poista
  3. Mä oon myös läheinen äitini kanssa, mutta jostain syystä näemme tosi harvoin nykyään. Yleensä työt menee ristiin sun muuta. Ennen hän asui vähän hankalassa paikassa, mutta nyt onneksi muutti keskustaan johon mulla on noin about 30min kävelymatka ja oonkin käynyt nyt hänen luona enemmän :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi läheisyyttä ei mitata näkemisen kerroissa, sillä muuten mä en voisi sanoa olevani läheinen äidin kanssa. Onneksi on whatsapp ja pystyy soittamaan, vaikka eihän se näkemistä korvaa. Kiva, että äitisi muutti lähemmäksi sinua. :)

      Poista
  4. Ihana postaus! <3 Mulle myös perhe on todella tärkeä asia ja näen heitä kyllä usein, vaikkei asuta enää niin lähekkäin :) Aina jostakin koitetaan aikaa järjestää, vaikka kaikilla vuorotyöt ja asutaa eri kaupungeissa. Sussa ja sun äidissä on paljon samaa näköä! Kiva kun teit tästä aiheesta postauksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina<3 Niin on, mietin ensiksi laitanko äidin kuvan nettiin, mutta itseä huvitti yhteiset kasvon piirteet. Olen aina ajatellut näyttäväni enemmän isältä! :D

      Poista

Latest Instagrams

© SIIRI KIVIHARJU. Design by FCD.
RewriteCond %{HTTP_HOST} ^www\.example\.com$ RewriteRule ^/?$ "http\:\/\/example\.com\/" [R=301,L]