Eilen aamulla tapahtui jotain pysähdyttävää. Olen viime aikoina ottanut tavaksi mennä aamulenkille kuuden jälkeen. Kävelin tuttua reittiä ja tarkoitukseni oli myös käydä kaupassa ostamassa smoothieen appelsiinimehua. Rivitaloalueen läpi kävellessäni näin jotain kummallista maassa. Maassa keskellä tietä oli kissa. Kissa makasi maassa keskellä tietä. Kissa oli ollut siinä paikoillaan pidemmän aikaan, koska lumi sen ympäriltä oli sulanut. Kissa tärisi holtittomasti pakkasessa, mutta se ei kyennyt liikkumaan. Kissa oli, kuin jäätynyt paikoilleen. Mietin kaksi kertaa, mitä minun pitäisi tehdä. Eihän kissaa voinut keskelle tietä jättää. Auto olisi voinut ajaa sen päälle. 

 

 

 

 

 

Hetken mietittyäni nostin kissan syliin. Kissa ei pannut hanttiin ollenkaan. Kissan tassut olivat kuraiset ja hiekkaiset. Kissa makasi sylissäni täysin liikumattomana ja painoi silmänsä kiinni. Niinpä kurainen kisuli kainalossa kävelin kotiin. Pesin kissan tassut kylpyhuoneen lavuaarissa. Kissa oli edelleenkin sylissäni, kuin nukke. Se ei päästänyt pihaustakaan ja, vain oli paikoillaan. Kuivasin kissan tassut, kannoin sen sohvalle pyyheeseen käärittynä ja peittelin sen viltillä. Kissa tärisi vieläkin, mutta ei enää niin paljon, kuin kotimatkalla. Sohvalla se makasi hiljaa ja nukahti. Päätin lähteä ostamaan kissalle lähikaupasta ruokaa. Kissalla olisi varmasti nälkä. Ainakin minulla olisi, jos olisin viettänyt yön talvella pihalla makaamassa… Tuolla samalla matkalla muistin, että kissan löytöpaikan lähellä eräässä talossa oli pihalla kissoille tarkoitettu ulkoiluaitaus. Ehkäpä kissa oli tuon talon asukkaiden kissa. Ehkä heidän kissa oli lähtenyt karkumatkalle? Kävin koputtamassa kyseisen talon ovea ja oven avasi mukava mies. Mies kertoi, että  kissa ei ollut heidän kissansa ja ei ollut yhtään pahoillaan, vaikka minä aamu seitsemän aikaan koputtelin heidän ovellaan.

 

 

 

 

 

 

Kotiin tullessani kissa oli juuri siinä mihin olin sen jättänytkin. Sohvalla pyyhkeeseen ja vilttiin käärittynä. Yritin antaa kissalle kissanruokaa, mutta se ei reagoinut mihinkään. Olin ostanut kaupasta purkin tonnikalaa, koska muistan, että ollessani teininä tuttavaperheen kissanvahtina heidän vanha kissansa aina kehräsi ja innostui tonnikapurkin avaamisesta enemmän, kuin mistään muusta. Yritin tarjota kissalle tonnikalaa, mutta kissa ei reagoinut siihenkään mitenkään. Tein Facebookkiin asuinalueeni omaan ryhmään julkaisun, jos omistaja löytyisi sen avulla. Soitin Viikin eläinsairaalaan ja kerroin tapahtuneesta. Viikistä avulias nainen kyseli kissan vointia ja kyseli voisinko tuoda kissan  sinne. Valitettavasti en omista autoa, joten kissan kuljetus Viikkiin olisi ollut hankalaa. Nainen neuvoi minua soittamaan Hesyyn heti Hesyn avauduttua kello kymmeneltä ja kertoi, että sieltä voitaisiin mahdollisesti järjestää kissalle kuljetus. Ei auttanut, kuin odottaa Hesyn avautumista. Soitin töihin ja kerroin esimiehelleni tilanteesta. Esimiehelläni on kolme kissaa ja ajattelin hänen ymmärtävän, jos tulen töihin hieman myöhässä tilanteen takia. Onneksi minulla on ymmärtäväinen esimies ja hän sanoi asian olevan kunnossa. Kissa oli ollut kanssani sohvalla melkein kolmisen tuntia ja aloin jo pelkäämään, että mahtaakohan kissa selvitä. Menin kylpyhuoneeseen ja kuulin kolauksen olohuoneesta. Kissa oli yrittänyt hypätä sohvalta lattialle huonolla menestyksellä. Lattialla se retkotti sikin sokin. Nostin kissan takaisin sohvalle ja päätin kokeilla olisikohan nyt kissalla nälkä. Kissanruoka teki kauppansa ja kissa söikin hyvällä ruokahalulla melkein koko annoksen. Niin nälkä  kisulla oli ettei se varmaankaan jäänyt miettimään mihin se oli tuotu. Kissa söi ja asettui makuulle. Kissa oli selvästi lämmennyt, koska se ei enää tärissyt.

 

 

 

 

 

Menin keittiöön ja kuulin, kun kissa taas hyppäsi sohvalta. Tällä kertaa hieman onnistuneemmin, kuin edellisellä kerralla. Kissa hoiperteli ja sillä oli selvästi tasapaino hukassa. Se oli varmasti loukannut tassunsa ja sen takia jäänyt maahan kyhjöttämään. Ehkäpä se oli saanut jostain autosta osumaa yöllisellä retkellään? Kissa käveli ympäriinsä ja, joka kerta, kuin poistuin sen näköpiiristä se päätti hoiperrella perässä. Laitoin kissan pyyhkeelle keskelle olohuoneen lattiaa, josta se näki kaikkialle. Siinä me sitten yhdessä alettiin katsella Netflixiä ja odotella, milloin Hesyyn voisi soitella. Onneksi meillä oli sama Netflix maku ja Bates Motel kävi kisullekin.

 

 

 

Hesystä kerrottiin, että kissan nouto onnistuisi ja, että se pääsisi Viikkiin eläinlääkärille. Niinpä me odottelimme Hesyn työntekijää. Hesyn työntekijän saapuessa kuulin ensimmäisen pienen maukaisun koko kissasta. Ehkä se tajusi, että nyt kissanpäivät Espoon hotellissa olisivat ohitse. Hesyn työntekijän saavuttua nostin kisulin kuljetuskoppaan. Kisu lähti Viikkiin ja minä töihin. Töissä mietin mitenköhän kisullille nyt käy. Löytääköhän omistaja sen? Vai onko se hylätty? Mietin, että mahtaakohan omistajaa löytyä ollenkaan. Samana iltana omistaja kuitenkin löytyi. Selvisi myös, että kisu oli ollut jo pidemmän aikaa kateissa. Kisu oli ollut hukkateillä 5.5.2018 asti! Aika mieletöntä, että kisu löysi nyt kotiin. Facebook postausta kisusta oli jaettu yli 240 kertaa eri ryhmiin ja yli 1900 ihmistä oli reagoinut postaukseen. Aika uskomatonta mikä voima sosiaalisella medialla tänä päivänä on. Usein puhutaan somen haitoista, mutta tässä on yksi kisun kokoinen elävä esimerkki somen hyvistä puolista. En olisi ikinä uskonut, että kissa löytää kotiin. Eikä se olisi onnistunut ilman, että niin moni jakoi Facebook postaustani eteenpäin. Mieletöntä, että niin moni halusi auttaa ja ihanaa, että kisun tarina päättyi onnellisesti.